Reissaavalle lemmikille haettava loishäätö ulkomailla

Lemmikkien kanssa matkustaminen on aiempaa tarkempaa. Koira tai kissa on nykyisin muistettava lääkitä heisimatojen varalta ulkomailla, kun aiemmin omistajat hankkivat ekinokokkilääkityksen usein jo kotimaassa ennen matkaan lähtöä.

Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran mukaan tarkoitus on estää ihmiselle vaarallisen ekinokokkiloisen leviäminen Suomeen. Loinen on levinnyt esimerkiksi Baltiaan.

Ylitarkastaja Virva Vallen mukaan lääkitys on otettava ulkomailla, koska sen teho ei ole rokotteiden tapaan ennaltaehkäisevä.

- Lakia oli tulkittu virheellisesti, ja ihmiset olivat hakeneet lääkityksen jo Suomessa. Se ei riitä loisen häätämiseen, Valle sanoo.

Koiranomistajia uusi lääkityskäytäntö on hämmentänyt. Lain mukaan lääkitys on voimassa 30 vuorokautta. Sen aikana ulkomailla voi käydä useita kertoja ilman uutta käyntiä eläinlääkärillä.

- Kuukausi on liian pitkä aika, vaikka laki sen sallii. Jos matkoja on useita kuukauden aikana, lääke kannattaa antaa uudelleen itse, Valle suosittaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.