Rekan kuljettajan ajotapa johti kahteen syytteeseen

Syyttäjä vaatii rangaistusta raskaan liikenteen ammattikuljettajalle kahdesta törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta kahdessa eri tilanteessa muutaman kuukauden välein. Molemmissa tapauksissa rekkakuskin epäillään vaarantaneen useita muita autoilijoita huolimattomuudellaan.

Ensimmäinen syytetyistä tapauksista aiheutti ketjukolarin valtatie 5:llä Siilinjärvellä syyskuussa 2015.

Täysperävaunullisen ajoneuvoyhdistelmän kuljettaja ajoi keltaisen sulkuviivan yli vastaantulijoiden kaistalle mennäkseen sillä puolen tietä olleelle bussipysäkille. Kuljettaja tunnusti esitutkinnassa, että hän oli nähnyt paikalla olevan keltaisen sulkuviivan.

Paikalla oli vastaantulevaa liikennettä, jota kuski ei ollut voinut nähdä ennalta.

Neljän vastakkaisesta suunnasta peräkkäin tulleen henkilöauton kuljettajat joutuivat rekan takia jarruttamaan niin, että neljäntenä ajanut auto törmäsi jonossa kolmantena olleen perään. Molemmat henkilöautot vaurioituivat kolarissa. Kukaan autoissa olleista ei kuitenkaan loukkaantunut vakavasti.

Edellä oleva kuski kauhistui hiostamista

Viime vuoden toukokuussa saman rekkakuski oli liikkeellä taas täysperävaunuyhdistelmällä valtatie 5:llä. Tällä kertaa hän ajoi Varkauden ja Leppävirran väliä.

Mies ajoi täydessä polttoainelastissa ollutta ajoneuvoyhdistelmää.

Syytteen mukaan kuljettaja ajoi toisen rekka-auton kiinni ja ajoi aivan tämän perässä useita kilometriä. Todistajien mukaan rekoilla oli pahimmillaan väliä vain noin puoli metriä.

Syyttäjän mukaan aivan toisen perässä ajaminen päättyi Nikkilänmäellä mäen päällä kohdassa, jossa vastaantulevalla liikenteellä oli ohituskaistaosuus. Siinä rekkakuskeilla olisi ollut ohituskieltoalue omaan ajosuuntaansa. Syyttäjän mukaan takaa tullut rekkakuski ohitti kuitenkin edellään ajaneen rekan ohituskieltoalueella.

Syyttäjän mukaan mies aiheutti tilanteessa vaaraa ajotavallaan jo muutenkin, mutta erityisesti kuljettaessaan täyttä polttoainelastia riskialttiilla tavalla.

Syyttäjä vaatii miehelle rangaistusta kahdesta törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja hänen määräämistään ajokieltoon. Mies itse kiistää syyllistyneensä rikoksiin kummassakaan tapauksessa.

Pohjois-Savon käräjäoikeus käsitteli asian tällä viikolla. Tapauksissa kuultiin todistajia ja katsottiin muun muassa valokuvia tapahtumapaikoilta.

Oikeudenkäynnissä käsiteltiin myös sakkovaatimus Siilinjärven ketjukolarissa mukana olleelle autoilijalle.

Käräjäoikeus antaa asiassa ratkaisunsa myöhemmin kansliapäätöksenä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.