Rekka-isku ei uhkaa kuninkaallisten vierailua, kertoo poliisi

Esimerkiksi rekalla tehtävät iskut eivät uhkaa tämän päiväistä pohjoismaisten kuninkaallisten vierailua Helsingissä, kertoo tilannejohtaja, ylikomisario Heikki Porola Helsingin poliisista.

Poliisi on kuitenkin varautunut rekka-iskun mahdollisuuteen. Jos uhka ilmenisi, poliisi on varautunut sulkemaan teitä kalustollaan. Mitään kaupungin osia ei ole kuitenkaan suljettu etukäteen.

Presidentti Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio ottavat Suomen satavuotista itsenäisyyttä juhlistavat Pohjoismaiden valtiojohtajat vastaan Presidentinlinnan etupihalla kello 10.30.

Sadekuurot uhkaavat

Pohjoismaiden valtionpäämiesten Suomen-vierailua varjostavat sadepilvet ja kylmä keli.

Ilmatieteen laitoksen mukaan sadekuurojen riski Helsingin alueella on suuri aamupäivästä iltapäivään asti. Lämpötilakin jää vain kymmenen asteen tienoille.

Valtionjohtajat saapuvat Presidentinlinnan etupihalle vastaanottoseremoniaan puoli yhdeltätoista ja kävelevät sieltä Helsingin kaupungintalolle noin tuntia myöhemmin.