Reserviläisten kunnossa merkittäviä puutteita

Nuoret miehet tuntuvat olevan nykyisin niin heikossa kunnossa, ettei heistä olisi tosipaikan tullen sotarintamalle. Pääesikunnassa Helsingissä tänään julkistetun tutkimuksen mukaan vain 46 prosenttia reserviläisistä täyttää sotilaiden kestävyyskunnon minimivaatimuksen.

Minimivaatimuksella tarkoitetaan käytännössä sitä, että 12 minuutin juoksutestissä eli Cooperin testissä ylittyisi 2 300 metrin raja.

Tutkimuksesta käy ilmi, että lihavien sekä lievästi ylipainoisten osuus reserviläisistä on nousussa.

Puolustusvoimat laati tutkimuksen yhdessä Jyväskylän yliopiston, Sotilaslääketieteen keskuksen ja UKK-instituutin kanssa.

Tutkimukseen osallistui lähes 850 vapaaehtoista 20-45-vuotiasta reserviläistä. Tutkimusryhmälle tehtiin laajoja testejä kahdeksassa kertausharjoituksessa viime vuoden huhtikuun ja marraskuun välisenä aikana. Edellisen kerran reserviläisten fyysistä kuntoa ja terveyskäyttäytymistä tutkittiin viisi vuotta aiemmin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.