Rikkaat kokevat saavansa enemmän läheisyyttä kuin köyhät

Sunnuntaisuomalaisen Taloustutkimuksella teettämän kyselyn mukaan 85 prosenttia suomalaisista kertoo saavansa osakseen tarpeeksi myönteistä fyysistä koskettelua.
Liian vähän kosketellaan yhtätoista prosenttia ja liian paljon yhtä prosenttia. Kahta prosenttia ei kosketella lainkaan.
– Tyytyväinen täytyy olla, jos 85 prosenttia saa koskettelua tarpeeksi. Omissa tutkimuksissani vuosina 1992,1999 ja 2007 pääsin noin kymmenen prosenttia alhaisempiin lukemiin, kommentoi tulosta professori Osmo Kontula Väestöliitosta.

Rikasta kosketellaan enemmän kuin pienituloista, ja vanhukset jäävät muita useammin tyystin vaille fyysistä läheisyyttä. Erityisen huono on yli 65-vuotiaiden naisten osa, joista kahdeksaa prosenttia ei kosketella lainkaan ja kahtatoista prosenttia liian vähän.

Eniten toisiaan koskettelevat nuoret lapsettomat parit, joihin lukeutuu esimerkiksi huippupainijapariskunta Sarianne Savola, 25, ja Jani Haapamäki, 30.

– Halailemme aika paljon ja päivän aikana saatamme antaa muutaman pusun lennosta. Sellaista normaalia läheisyyttä. Ei meillä ole mitään tarvetta vetää hirveitä kielikoukkuja muiden edessä. Kädestä pidämme, kun yhdessä liikumme, kertoo nuoripari hymyillen.
Taloustutkimuksen toukokuussa tekemään puhelinkyselyyn vastasi tuhat ihmistä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.