Rinne ihmettelee virkamiesten sote-muistion laatimistapaa: "SDP:tä ei kuultu, paljon väärinymmärryksiä"

Suurin oppositiopuolue SDP kritisoi, että puolueen sote-mallista laadittu virkamiesmuistio sisältää paljon väärinymmärryksiä ja vääriä tilannearvioita. Ministeriöissä laaditun virkamiesmuistion mukaan SDP:n sote-malli on vielä "aika tavalla selkiintymätön ja linjaukset ovat osittain ristiriitaisia".

SDP:n puheenjohtajan Antti Rinteen mukaan häneltä tai puolueelta ei ole kysytty "yhtään mitään" muistiota valmisteltaessa. Valtiovarainministeriön ja sosiaali- ja terveysministeriön virkamiesten laatima muistio perustuu nettisivuilta ja lehtijutuista kerättyyn tietoon SDP:n sote-mallista.

– Siinä on sinällään hyvin paljon väärinymmärryksiä ja väärällä tavalla arvioitu tilannetta, Rinne arvioi STT:lle.

Alun perin luottamukselliseksi määritetystä muistiosta kertoi perjantaiaamuna Ilta-Sanomat. Muistio julkistettiin aamupäivällä myös verkossa hallituksen alueuudistus.fi-sivustolla.

SDP on valmis täsmentämään sote-mallin yksityiskohtia, Rinne sanoo. Hän ihmettelee, että puoluetta koskevassa virkamiesmuistiossa on tukeuduttu vain lehti- ja nettilähteisiin.

– Olen olettanut, että ministeriöiden ja virkamiesten valmistelussa perehdytään asioihin. Minulle on aika uskomaton juttu, että lehtitietojen ja nettisivujen perusteella pyritään jotain valmisteluun liittyvää ohjelmamateriaalia tekemään.

Perustuslainmukaisuudesta kiistaa

Perjantaina julki tullut virkamiesmuistio myös kyseenalaistaa oppositiopuolue SDP:n sote-mallin perustuslainmukaisuuden. Juuri perustuslakikysymyksiin sote-uudistus on eri muodoissa jo useasti kompastunut.

– (SDP:n) mallia koskevat linjaukset sisältävät kuitenkin jo nyt seikkoja, joiden perustuslainmukaisuus voidaan kyseenalaistaa, muistiossa sanotaan.

SDP:n Rinne kiistää, että puolueen sote-malli olisi perustuslain vastainen. Hänen mielestään julkisista lähteistä koottu kriittinen virkamiesmuistio kielii poliittisesta tilanteesta.

– Tämä kertoo minulle hallituksen hädästä, Rinne sanoo STT:lle.

Eduskunnan käsittelyssä olevassa hallituksen sote- ja maakuntauudistuksessa lähestytään kriittistä vaihetta, sillä eduskuntavaalit on määrä pitää ensi vuoden huhtikuussa eli noin kahdeksan kuukauden päästä. Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta käsittelee hallitukselle tärkeää uudistusta seuraavan kerran kokouksessaan maanantaina.