Robotit ja tekoäly pakottavat meidät paremmiksi ihmisiksi

Tekoälyn ja robotiikan avulla voidaan diagnosoida sairauksia, annostella lääkkeitä ja tehdä kirurgisia tähystysleikkauksia.

Robottiasiantuntija, tietokirjailija ja konsultti Cristina Andersson visioi, että tulevaisuudessa esimerkiksi nieltävä pikkurobotti pystyisi tunnistamaan ja tuhoamaan ihmisen sisällä syöpäkasvaimen.

Anderssonin mukaan suurin hyöty roboteista olisi terveysteknologia-alalla vanhusten hoidossa. Esimerkiksi Japanissa hoivarobotteja käytetään jo yleisesti ihmishoitajien korvaajina.

Suomessa asenteet taitavat vielä hangata sitä vastaan, että robotti ottaisi hoitaakseen vanhuksen arkiaskareet, syöttämisen, kylvettämisen ja sen lisäksi myös toimisi keskustelevana seuralaisena.

Myös Helsingin yliopiston tutkijatohtori Michael Laakasuota arveluttaa. Vapauttaisivatko hoivarobotit todellakin kotihoidon työntekijöiltä enemmän aikaa inhimilliseen kanssakäymiseen vanhusten kanssa vai olisiko riskinä, että yhteiskunta kuplautuisi entisestään?

Robotiikan eettisyyttä ja ihmisten moraalikäsityksiä tutkineen Laakasuon mukaan inhimillisyyttä korostavat arvot jäävät historiaan, jos niihin ei tehdä tietoista sosiaalista sitoutumista. Arvot eivät siirry vahingossa poliittisiin papereihin.

– On tärkeää pohtia, minkälaisessa maailmassa haluamme elää, Laakasuo korostaa.

Cristina Anderssonin mukaan robotiikan kehittyessä meidän täytyy tulla paremmiksi ihmisiksi.

– Jos vanhuksen luona kukaan omainen ei ole käynyt kolmeen tai neljään kuukauteen, ei sitä tilannetta robotti paranna, Andersson sanoo.

Toisaalta ei pahennakaan. Hänen mielestään robotit pitäisi nähdä ihmisten apulaisina, ei korvaajina.

Kyberasiantuntija Jarno Limnell katsoo, että terveysteknologiassa niin turvallisuuden kuin etiikankin täytyy olla sisäänrakennettua.

– Tärkein eettinen kysymys on, kuinka pitkälle teknologialle voidaan antaa päätäntävalta, Limnell sanoo.

 

Kuka tekee päätökset, ihminen vai kone?

 

Euroopan komission nimeämä asiantuntijaryhmä on pakertamassa tekoälyn ja robotiikan käyttöä koskevaa eettistä ja lainopillista ohjeistusta. Ohjeistuksen ensimmäisen version on määrä valmistua vuoden loppuun mennessä.

Lokakuun toisella viikolla EU:n tekoälystrategian valmistelusta vastaava High-Level Expert Group on Artificial Intelligence -ryhmä on koolla Espoossa AI Forum 2018 -konferenssissa. Paikalla on myös lähes 20 eurooppalaisen ja lähialueen maan poliittinen johto.

Asiantuntijaryhmän pohjatyön perusteella komissio päättää, mitä päivityksiä jo voimassa oleviin lakeihin on syytä tehdä sekä mitä mahdollisia uusia lakialoitteita täytyy panna liikkeelle.

Yhdeksi eettiseksi ongelmaksi europarlamentaarikko Liisa Jaakonsaari nostaa algoritmien läpinäkymättömyyden. Kuluttajat eivät voi tietää, miten algoritmit määräävät robotiikkaa, sillä toimintaa suojaavat usein liikesalaisuudet.

– On virheellinen ajatus, että algoritmit ja robotiikka olisivat neutraalia, Jaakonsaari sanoo.

Sosialistien ja demokraattien ryhmään kuuluva Jaakonsaari on vuodesta 2014 ollut sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnan jäsen.

Tästä on kyse

Hoiva- ja hoitorobotit

Robotilla voidaan tarkoittaa tieteiselokuvista tuttuja ihmisenoloisia puhuvia ja toimivia koneita, mutta robotiksi voidaan kutsua myös pelkkää tekoälyllä toimivaa tietokoneohjelmaa. Terveydenhuollon saralla fyysiset robotit jaotellaan hoiva- ja hoitorobotteihin.

Esimerkkejä Suomessa käytössä olevista hoivaroboteista:

– Zora on alle metrin mittainen ihmismäinen jumpparobotti.

– Paro on hyljettä muistuttava, vuorovaikutukseen kannustava terapiarobotti.

– Älyrollaattori pystyy aistimaan ympäristöään ja avustamaan ihmisen liikkumista esimerkiksi jarruttamalla alamäessä.

 

Esimerkkejä Suomessa käytössä olevista hoitoroboteista:

– Da Vinci -leikkausrobottien avulla voidaan tehdä tähystysleikkauksena operaatioita, jotka vaatisivat ilman robotin apua avoleikkauksen. Kirurgi kontrolloi koko leikkausta, robotin avulla saadaan poistettua esimerkiksi käsien tärinä.

– Lääkeannostelurobotti huolehtii pitkäaikaislääkityn puolesta, että hän ottaa oikeat lääkkeet oikeaan aikaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.