Rokote vähentänyt vauvojen verenmyrkytyksiä

Pneumokokkirokote on vähentänyt merkittävästi vauvojen verenmyrkytyksiä, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Laajan rokotetutkimuksen mukaan Synflorix-rokote vähensi merkittävästi verenmyrkytyksiä.

Rokotteen teho oli täydellinen, jos lapsi oli saanut rokoteohjelman mukaiset 2-3 annosta. Pneumokokkirokote otettiin lasten kansalliseen rokotusohjelmaan syksyllä 2010.

Pneumokokkibakteeri leviää pisaratartuntana ja aiheuttaa vakavia bakteeritulehduksia, kuten aivokalvontulehdusta. Osa pikkulapsista on pneumokokin oireettomia kantajia, eli he levittävät bakteeria eteenpäin sairastumatta itse.

Neuvoloiden kanssa vuosina 2009-2012 toteutettuun tutkimukseen osallistui 41 000 suomalaislasta. Tutkimuksessa kaksi kolmasosaa lapsista sai pneumokokkirokotetta ja yksi kolmasosa hepatiitti A ja B -vertailurokotteita.

Rokotetutkimus herätti huomiota muutama viikko sitten, kun selvisi, että noin parisataa lasta oli saanut turhia rokotteita rokotevalmistaja GlaxoSmithKlinen virheen takia. Rokotteista ei ole raportoitu vakavia haittavaikutuksia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.