Ruohonen-Lerner ja Vehkaperä putosivat varasijoille

Menneellä kaudella istuneista europarlamentaarikoista putosivat varasijoille perussuomalaisten Pirkko Ruohonen-Lerner ja keskustan Mirja Vehkaperä.

Ruohonen-Lernerin äänisaalis oli hieman yli 19  000 ääntä ja Vehkaperän noin 36  000 ääntä.

Vehkaperä siirtyi europarlamenttiin viime vuoden kesäkuussa, kun Paavo Väyrynen ilmoitti palaavansa eduskuntaan. Ruohonen-Lerner taas päätyi europarlamenttiin vuoden 2014 vaalien jälkeen noustuaan varasijalta Sampo Terhon tilalle.

Parlamenttiin paluuta yrittänyt kokoomuksen Eija-Riitta Korhola keräsi lähes 43  000 ääntä ja jäi varasijalle. Korhola oli ehdolla myös vuoden 2014 vaaleissa mutta ei tullut valituksi.

Muista kokoomuslaisista näkyvän kampanjan tehnyt, puolueen nousevaksi tähdeksi povattu Aura Salla sai noin 38  500 ääntä mutta jäi rannalle. Eduskuntakonkari Kimmo Sasi sai reilut 24  000 ääntä.

Vasemmistoliiton Merja Kyllösen äänisaalis oli reilut 23  600 ja tuloksena varasija. Hän sai viime eurovaaleissa lähes 57  000 ääntä. Kyllönen ilmoitti jo huhtikuussa, että ei perhesyistä aio lähteä EU-parlamenttiin, vaikka tulisikin valituksi.

Essayah ei lähdekään pikakeikalle Brysseliin

Kristillisdemokraatit jatkavat seuraavankin kauden ilman omaa meppiä. Sari Essayahin puolen vuoden mittainen lenkki Brysseliin jää tekemättä reilusta 53  600 äänestä huolimatta.

Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Essayah ilmoitti huhtikuussa aikovansa palata europarlamentista takaisin eduskuntaan vuoden lopussa, kun Suomen kausi EU-puheenjohtajamaana päättyy. Essayah oli meppinä vuosina 2009–2014, mutta muhkea äänisaalis ei riittänyt silloinkaan jatkokauteen.

Perussuomalaisten Sebastian Tynkkysen saalis oli hieman alle 18  000 ääntä. SDP:n puoluesihteeri Antton Rönnholm sai tyytyä 6  300 ääneen. Keskustan Pekka Puskan saalis oli lähes 20  000 ääntä, mutta euroedustajan paikka jäi haaveeksi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.