Ruskopistiäiset tekivät viime kesänä ennätystuhot

Ruskomäntypistiäiset tuhosivat viime kesänä neulasia ennätysmäisen laajalla alueella. Tuhot ulottuivat yli 350 000 hehtaarin alueelle.

Pahiten kärsivät Keski-Suomi ja Etelä-Pohjanmaa.

Lähestyvä kesä näyttää monin paikoin yhtä synkältä. Metsäntutkimuslaitos ennustaa laajenevia neulastuhoja erityisesti Keski-Suomeen ja Pohjanmaalle sekä mahdollisesti myös Lounais-Suomen pohjoisosiin.

Viime kesä oli pahin kautta aikojen. Metlan tutkijan Antti Poutun mukaan edellinen yhtä paha tuho koettiin 1960-luvulla. Tuolloin vahinkoala jäi 200 000 hehtaariin.

Metsänomistajille pistiäiset voivat tietää tuntuvia kasvutappioita. Pahasti syödyissä metsiköissä puita voi kuolla, mutta kyse on yleensä muutamista prosenteista ja puuston heikoimmista yksilöistä.

- Pahimmillaan kasvusta voidaan kuitenkin menettää jopa puolet kymmenen vuoden aikana, kertoo Pouttu.

Taloudelliset menetykset ovat ajan mittaan merkittäviä.

- Ministeriö arvioi, että viimevuotisen tuhoalueen ruiskutukset olisivat maksaneet kaikkinensa noin 70 miljoonaa euroa. Kasvutappiot ovat samaa luokkaa, Pouttu laskee.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.