Sää muuttuu viikon aikana sateisesta lähes helteiseksi

Viikko alkaa lähes koko maassa sateisena, mutta poutaantuu ja lämpenee viikon puolivälin jälkeen. Ilmatieteen laitoksen mukaan sateet leviävät maanantaina Keski- ja Pohjois-Lappia lukuun ottamatta lähes koko maahan.

Sateiden seassa voi esiintyä myös ukkoskuuroja.

–  Viikon puolivälin jälkeen sää alkaa poutaistua ja lämpötilakin alkaa kohoamaan reilusti yli kahdenkymmenen asteen, kun Suomeen virtaa hieman lämpimämpää ilmamassaa, kertoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Jesse Heikkilä.

Hyvällä tuurilla hellelukematkin mahdollisia

Euroopan keskipitkien ennusteiden keskuksen ECMWF:n mukaan seuraavat kaksi viikkoa ovat tavanomaista viileämpiä.

Säämallin mukaan lämpötila nousee tulevan viikon loppua kohden. Lämpötila hipoo viikon puolivälin jälkeen jo melkein hellelukemia kohoten 23–24 asteen tuntumaan.

–  Tavallisesti lämpötila voi helposti nousta pari astetta ennustetta korkeammaksi, varsinkin poutaisella ja aurinkoisella säällä, Heikkilä kertoo.

Hellelukemat voivat Heikkilän mukaan kuitenkin jäädä haaveeksi etenkin tuulen tai sateen sattuessa kohdalle. Sää kuitenkin lämpenee viikon puolivälin jälkeen selkeästi etenkin maan länsiosassa, jossa lukemat ovat yleisesti muutaman asteen muuta maata korkeampia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Poliisi: Tornion räjähdykseen ei näytä liittyvän terroristista motiivia

Lännen Median tiedot: Helsingissä viime viikolla tapahtunut henkirikos oli paloittelusurma

THL: Suomessa on todettu vuorokaudessa 29 uutta koronavirustartuntaa, Kuopiossa yksi tartunta

Rajavartiolaitoksen esitutkinta valmistui: kaksi venäläishävittäjää loukkasivat viime kuussa Suomen ilmatilaa Porvoon edustalla

OAJ: Etäopetus soveltuu osin lukioihin, mutta perusopetukseen ei juurikaan –  koronakevään oppimisvajetta ei paikata vuodessa tai kahdessa

Sanna Inkisen uutisanalyysi: Naiset johtavat lomautus- ja työttömyystilastoja – Kirivätkö miehet syksyllä ohi?

Kertakäyttömaskin hinta pyörii euron paikkeilla, eli mahdollisen THL-suosituksen noudattaminen voi maksaa 100–200 euroa kuukaudessa – "Varmasti suomalaiset osaavat käyttää"

Soininvaara lyttää ABC-Suomen: "Kaupunkien houkuttelevuus on vähäistä, koska ne ovat niin rumia"

Soininvaaralta kova väite: Haavisto poliittisen vainon kohteena, vihreillä kannatuksen kannalta väärät salkut

Koronaohjeita päivitettiin: Hengitystieoireiden kanssa ei jatkossa saa mennä kouluun tai päiväkotiin, ellei koronaa ole suljettu pois

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.