Säätiö tarjoaa Pieksämäelle pakolaissopimusta

Suonenjokinen Vanhamäki-säätiö on tehnyt Pieksämäen kaupungille tarjouksen pakolaisyhteistyöstä. Säätiö on halukas jatkamaan alaikäisille turvapaikanhakijoille tarkoitetun Vanhamäen perheryhmäkodin toimintaa Suonenjoella.

Säätiö tarjoaa sopimusta myös entiselle kumppanilleen Suonenjoen kaupungille. Ryhmäkodin toiminta loppui elokuussa 2012, kun sopimus Suonenjoen kanssa umpeutui. Keskus perustettiin 2009.

–Kokemukset ovat olleet myönteisiä. Kaikki nuoret ovat saaneet opiskelupaikat, tytöistä moni valmistuu lähihoitajiksi, kertoo säätiön johtaja Pirkko Helander.

Pieksämäelle tarjotaan sopimusta, jonka mukaan pakolaisnuoret asuisivat Vanhamäessä, mutta käyttäisivät Pieksämäen sosiaali- ja koulutuspalveluja. Vanhamäessä on 14 paikkaa. Säätiö tarjoutuu järjestämään koululaiskuljetukset Pieksämäelle.

Perheryhmäkodin palveluista laadittaisiin ostopalvelusopimus, jonka kustannukset ely-keskus korvaisi Pieksämäen kaupungille. Lisäksi kaupunki olisi oikeutettu pakolaisista maksettaviin laskennallisiin korvauksiin.

Pieksämäen kaupunginhallitus käsittelee säätiön tarjousta ensi tiistaina. Kaupunginjohtaja Tapio Turusen esitys on, ettei kaupungilla ole tarvetta ostaa Vanhamäen palveluja.

Turunen vetoaa valtuuston kantaan sekä elinkeinopolitiikkaan.

–Valtuusto on linjannut, ettei pakolaisia ryhdytä vastaanottamaan. Toiseksi, olisi elinkeinopoliittisesti arveluttava liike siirtää rahat naapurikuntaan. Tällainen yritys löytyisi varmasti Pieksämäeltäkin, sanoo Turunen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.