Sähköinen yhteishaku innosti hakemaan yliopistoihin

Yliopistoihin hakeminen on kasvattanut suosiotaan. Opetushallituksen mukaan hakijoiden määrä kasvoi viime keväästä 9 000 hakemuksella, mikä on reilut 15 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Hakijoita oli yhteensä vajaat 64 000.

Merkittävänä syynä ilmiöön on se, että yliopistoihin hakeminen on helpottunut tänä keväänä uuden sähköisen yhteishaun myötä. Opiskelemaan haluava on päässyt ensi kertaa hakemaan yhdellä lomakkeella moneen yliopistoon.

Hakijat pyrkivät tällä kertaa myös entistä useampaan koulutukseen, sillä koulutusaloittain tarkasteltuna kokonaishakijamäärä kasvoi miltei 30 prosenttia.

Yliopistojen yhteishaussa ovat mukana kaikki kotimaan yliopistot. Vain erillishakuihin joutuu edelleen osallistumaan yliopistojen omilla lomakkeilla. Näitä ovat esimerkiksi haut maisteriohjelmiin sekä haut avoimen yliopiston kautta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Presidentti Niinistö MTV:lle vallankäytöstään: Minä noudatan perustuslakia

Korona vaihtoi messukeskukset suoratoistoon – Jehovan todistajien konventit tänä vuonna verkossa

Huoltovarmuuskeskus saa purkaa maskikaupan Tiina Jylhän kanssa, katsoo virolainen tuomioistuin

Vesibussin konehuoneessa havaittiin savua Turussa, 52 matkustajaa evakuoitiin saareen – veneestä ei löytynyt paloa

Mustikan thaipoimijat ehtimässä enää Lapin sadolle – matkustuslupaa ei ole tullut

Matkustusrajoitusten purkaminen toi erityisjärjestelyjä saapuville matkustajille – Lentokentillä omat kulkureitit vapaan matkustamisen maista ja korkeamman riskin maista saapuville

Yli puolet EU-kansalaisista katsoo, että EU tarvitsee lisää rahaa koronasta selviämiseen

Poliisi otti kiinni Kylmäkosken vankilasta paenneen, vanki oli Iltalehden mukaan päässyt vapaaksi vahingossa

Hovioikeus hylkäsi Venäjä-yhteyksistään tunnetun Johan Bäckmanin syytteen Ylen toimittajan vainoamisesta – yllytys törkeään kunnianloukkaukseen pysyi

EU:n oikeudellinen arvio vähensi eduskunnan perustuslakivaliokunnan huolia historiallisesta elpymispaketista

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.