Sähköttömien talouksien määrä Savon Voiman alueella vielä muutamia satoja

Sähköttömiä talouksia oli Savon Voiman alueella puoli kymmenen aikaan illalla yhteensä vielä muutamia satoja. Rautalammilla sähköttömiä talouksia oli tuohon aikaan vielä noin 180. Muissa Savon Voiman alueen kunnissa niitä oli oli korkeintaan muutamia kymmeniä.

Pohjois-Karjalan Sähkön alueella sähköttömiä talouksia oli puoli kymmenen maissa Heinävedellä lähes 300. Pohjois-Karjalan Sähkön alueella eniten niitä oli Kiihtelysvaarassa, jossa niitä oli tuohon aikaan yli 500.

Lumikuormat ovat katkoneet johtimia ja myös puita on katkeillut sähkölinjojen päälle. Joulun pyhien ajan Savon Voima on tehnyt akuutteja viankorjaustöitä, ja kohdennetusti pahimmilla alueilla myös ennakoivaa lumenpudotusta.

Savon Voima aloitti keskiviikkona tehostetun tykkylumen poistotyön, jossa kartoitusta avustaa myös helikopteri. Työt kohdentuvat aluksi Rautavaaran, Sonkajärven, Vieremän, Suonenjoen, Varkauden sekä Leppävirran alueille.

Pohjois-Karjalan Sähkön sähkönsiirron jakelualueella on ollut tänään pahimmillaan lähes 5000 asiakasta ilman sähköä. Sähköttömien asiakkaiden määrä oli korkeimmillaan puolenpäivän aikaan.

Myös Pohjois-Karjalan Sähkö kartottaa vikapaikkoja päivittäin kahdella helikopterilla. Lisäksi huomenna torstaina saadaan ilmaan myös sahalaitteistolla varustettu erikoiskopteri, jolla pystytään katkomaan johdoille kurkottavia puiden latvoja ja oksia tehokkaasti.

 

Savon Voiman sähkönjakelun häiriiöt näet täältä ja Pohjois-Karjalan Sähkön jakeluhäiriöt täältä.

 

Uutisen tietoja päivitetty 27.12. kello 21:26.

Pohjois-Karjalan Sähkön alueella oli pahimmillaan 5000 sähkötöntä taloutta

Tykkylumi jäätyi puihin ja sähköjohtoihin: tuhannet ilman sähköä Pohjois-Savossa