SAK: Osa työnantajista vedättää kesätyöläisiä

Ylipitkiä työvuoroja, ei lomakorvauksia, ei sunnuntailisiä tai muita ylityökorvauksia. Tässä SAK:n mukaan yleisimpiä tapoja polkea kesätyöntekijän oikeuksia.

Nuorten tietämys työelämän pelisäännöistä on usein kehno, ja osa työnantajankin tempuista johtuu tietämättömyydestä. Esimerkiksi jäätelökioskien omistajat ovat usein tietämättömiä pelisäännöistä.

Toista lajia edustavat SAK:n lakimiehen Suvi Säiläkiven mukaan ne työnantajat, jotka yrittävät vedättää väittämällä esimerkiksi, etteivät ylityökorvaukset kuulu kesätyöntekijälle.

- Lähtökohtaisesti kesäduunarilla on samat oikeudet kuin kaikilla muillakin työntekijöillä, Säiläkivi sanoo.

Useimmiten SAK:n kesäduunaripuhelimeen soittavat peruskoulu- ja lukioikäiset tytöt. He työskentelevät yksin kioskeissa, kahviloissa tai kesäterasseilla.

Tänä kesänä kunnissa ja yksityisellä palvelualoilla on kesätöitä vielä tarjolla melko hyvin. Sen sijaan teollisuus ja rakennusala ovat omia paikkojaan vähentäneet.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Jyväskylässä senioritalon tulipalo saatu hallintaan – palossa ei henkilövahinkoja

Iäkäs ihminen kuoli sairauskohtaukseen Alahärmän Powerparkin kartingradalla kesken ajon

Itäsuomalaiselle leirintäalueyrittäjälle syytteet nuorten kesätyöntekijöiden seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja ahdistelusta

Poliisihallitus löysi rahapelien ikärajavalvonnasta vakavia puutteita –  vain joka neljättä nuorta pyydettiin todistamaan ikänsä

Emeritusprofessori Haaviston rikosepäilystä: "Heittää joka tapauksessa varjon presidenttihaaveiden ylle"

Helsingin hovioikeus kovensi sarjahyväksikäyttäjän tuomiota – mies myi nuorille nuuskaa, jotta nämä suostuisivat seksuaalisiin puheisiin ja tekoihin

EU:n elpymisvälineen koko tai lainojen ja avustusten suhde ei muuttunut huippukokouksen alla – Marin Twitterissä: Ehdotuksessa askelia oikeaan suuntaan, mutta elpymisvälineessä vielä työtä

Oikeustieteellisiin opintoihin otetaan ilmoitettua enemmän opiskelijoita pisteytysvirheen takia

Kaksi entistä kansanedustajaa tavoittelee eduskunnan viestintäpäällikön paikkaa

Jyväskylässä päiväkodin lapset ja henkilökunta karanteeniin koronavirustartunnan takia

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.