SDP julkaisi viimeiset eurovaaliehdokkaansa – Urpilainen ei ole mukana

Europarlamenttivaalien ehdokashakemukset on jätettävä tänään Helsingin vaalipiirilautakunnalle kello 16:een mennessä. Ehdokasasettelu vahvistetaan viikkoa myöhemmin torstaina.

SDP on julkaissut tänään loput ehdokkaansa eurovaaleihin. Ennakko-odotusten vastaisesti kansanedustaja ja entinen valtiovarainministeri Jutta Urpilainen ei ole listalla.

SDP:n puoluehallitus asetti eurovaaliehdokkaiksi hyvinkääläisen Niko Eskelisen, kajaanilaisen Tiina Heikkisen, helsinkiläisen Husu Husseinin, tamperelaisen Kirsi-Kaisa Sinisalon, espoolaisen Helena Marttilan ja mikkeliläisen Satu Taavitsaisen. Heidän lisäkseen SDP on aiemmin valinnut 14 ehdokasta.

Tänään ehdokkuudestaan on ilmoittanut myös 19-vuotias kokkolalainen Oliver Pietilä (kesk.).

Eduskuntavaaleissa toiseksi suosituimmaksi puolueeksi noussut perussuomalaiset julkistaa eurovaaliohjelmansa ja ehdokaslistansa tiedotustilaisuudessa ennen puoltapäivää.

Puolueen yli 8 000 äänellä Keski-Suomessa uudelle kaudelle valittu kansanedustaja Teuvo Hakkarainen kertoi keskiviikkona asettuvansa ehdolle myös eurovaaleissa.

Eurovaaliehdokkuudestaan kertoi myös vasemmistoliiton Hanna Sarkkinen, joka oli eduskuntavaaleissa Oulun vaalipiirin äänikuningatar yli 11 000 äänellä.

Britannia avoin kysymys

Eurovaalien ennakkoäänestys järjestetään kotimaassa keskiviikosta tiistaihin 15.–21. toukokuuta. Ulkomailla ennakkoäänestys loppuu jo lauantaina 18. toukokuuta.

Eurovaalit järjestetään EU:n eri jäsenmaissa 23.–26. toukokuuta. Suomessa vaalipäivä on sunnuntaina 26. toukokuuta.

Vaalien kynnyksellä suurin avoin kysymys on se, osallistuuko niihin myös EU:sta eroon pyrkivä Britannia. Brexitin lykkääntymisen vuoksi maa on aloittanut jälkijunassa valmistautumisen vaalien pitämiseen, mutta hallitus pyrkii vielä välttämään ne.