SDP valitsi hallitusneuvottelijoita: puoluejohto, eduskuntaryhmän johto ja Krista Kiuru

SDP valitsi tänään puolueen hallitusneuvottelijoita. Neuvottelijoiksi valittiin puoluejohto, eduskuntaryhmän johto ja kansanedustaja Krista Kiuru. Menneellä eduskuntakaudella Kiuru profiloitui sote-väännöissä sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtajana.

Hallitustunnustelijaksi ja puhemiesehdokkaaksi eduskunnan suurin puolue SDP tarjoaa odotetusti puheenjohtaja Antti Rinnettä.

Rinteen alustava tavoite: Hallitusneuvottelut voisivat alkaa 6. toukokuuta

Rinne toivoo, että hallitusneuvotteluihin osallistuvat puolueet olisivat tiedossa vapun jälkeen 3. toukokuuta ja varsinaiset neuvottelut voisivat alkaa 6. toukokuuta.

Hän sanoo antavansa hallitustunnustelijan kysymykset muille puolueille todennäköisesti 26. huhtikuuta, jos hänet nimetään tunnustelijaksi. Kysymykset tulevat Rinteen mukaan myös julkisiksi tuolloin.

Rinne painottaa, ettei sulje tässä vaiheessa yhtäkään puoluetta pois.

–  Meille tärkeintä on, että puolueet vastaavat näihin kysymyksiin sillä tavalla, että niistä voi vetää johtopäätökset puolueen linjasta pitkällä juoksulla. Kun vastaukset ovat selvillä, arvioidaan löytyykö mahdollisuutta lähteä neuvottelemaan hallitusohjelmasta, Rinne sanoi Politiikan toimittajien yhdistyksen tilaisuudessa.

Alustava aikataulu on, että muut puolueet antaisivat vastauksensa 30. huhtikuuta mennessä.

Rinteen mielestä 27. toukokuuta mennessä hallitusratkaisu olisi hyvä saada aikaiseksi. Päivämäärä ei hänen mukaansa kuitenkaan ole kiveen hakattu, mutta kesäkuun alussa uuden hallituksen olisi hyvä päästä aloittelemaan.

–  Sen takia, että tulee uusia ministereitä, joiden tehtävä on johtaa neuvostoja EU-puheenjohtajakaudella heinäkuun alusta lähtien, ja heidän olisi hyvä ehtiä perehtyä.

Rinne sanoo, että hänen hallituksessaan olisi ministereinä vähintään 40 prosenttia kumpaakin sukupuolta.

Risikko kokoomuksen puhemiesehdokkaaksi

Kokoomuksen ehdokas eduskunnan puhemieheksi on kansanedustaja Paula Risikko. Puolueen eduskuntaryhmä on päättänyt asiasta tämänpäiväisessä järjestäytymiskokouksessaan.

Eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi on valittu kansanedustaja Kalle Jokinen, joka toimi tehtävässä myös viime vaalikaudella. Ryhmän varapuheenjohtajistoon on valittu Mia Laiho, Jukka Kopra ja Ben Zyskowicz.

Eduskunnan puhemiehen paikka on perinteisesti kuulunut toiseksi suurimmalle hallituspuolueelle, mutta varsinaista säädöstä käytännöstä ei ole. Vielä ei ole siis täysin selvää, kuka toimii puhemiehenä tulevalla vaalikaudella.

Ensi viikolla eduskunnan ensimmäisessä täysistunnossa puhemieheksi valittaneen vaaleissa suurimman puolueen paikan saaneen SDP:n Antti Rinne, joka on myös lähtemässä hallitustunnustelijaksi. Jos hallitus saadaan muodostettua Rinteen johdolla, Rinteestä tulee pääministeri ja eduskunnassa valitaan uusi puhemies.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Kalat saavat odottaa: Vesilain uudistus ei räjäytä patoja vielä vuosiin – Ministerin mukaan uudistus ”ei ole helppo harjoitus"

Hovioikeus käsittelee viimeistä syytettä isossa jengijutussa, jota tutkitaan yhä KRP:ssä – kokonaisuus poiki United Brotherhoodin lakkauttamiseen tähtäävän kanteen

EIT:ltä tulossa ratkaisu tapauksessa, jossa mies tapettiin Irakissa – palauttiko Suomi miehen Irakiin väärin perustein?

Valtio-omistaja syynää tänään Postin vuokratyövoiman käyttöä

Omistajaohjausministeri Paatero vaatii Postia lopettamaan vuokratyövoiman käytön lakon ajaksi – "valtionyhtiöiden ei tule käyttää rikkurityövoimaa missään olosuhteissa"

Helsingin apulaispormestari Razmyar luottaa EM-kisapaikan juhlijoiden ymmärrykseen – Manta-patsasta ei aidata kiipeilijöiden varalta

Saamelaisten totuus- ja sovintokomission perustaminen etenee

Kohuttu ajokorttitietopalvelu avataan vihdoin uudelleen – tarjolla on vain näitä tietoja

Keskusta haluaa syntyvyyden laskusta "säästyneet" lapsilisät korotuksina nykyisiin lisiin – eduskunnan ajankohtaiskeskusteluun lapsimyönteisestä politiikasta saatiin kytkettyä myös koulun joulujuhlat ja Postin palkat

EU:ta kuohuttanut nimikiista yritetään taputella pikkumuutoksella: Eurooppalaisen elämäntavan suojeleminen muuttuu edistämiseksi

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.