SDP:n Sanna Marin nousee Antti Rinteen sijaiseksi ilmastoaiheisessa vaalitentissä – Rinne toipuu keuhkokuumeesta

SDP:n ensimmäinen varapuheenjohtaja, kansanedustaja Sanna Marin sijaistaa tänään puoluejohtaja Antti Rinnettä ilmastoaiheisessa vaalipaneelissa Helsingissä. SDP:n mukaan keuhkokuumeesta toipuva Rinne on sairauslomalla koko tämän kuun.

Rinteelle täksi kuuksi sovitut esiintymiset sijaistetaan muutoinkin pääosin kolmen varapuheenjohtajan voimin. Näin kertoi SDP:n puoluesihteeri Antton Rönnholm STT:lle maanantaina.

– Uskoisin, että tämä vaihtelee sen mukaan, kenelle tilaisuuteen meno sopii ja onko esimerkiksi toivottu johonkin erityiseen teemaan liittyvää alustusta, Rönnholm sanoi.

Demarien varapuheenjohtajia ovat Sanna Marinin lisäksi Maarit Feldt-Ranta ja Ville Skinnari.

Maaseudun Tulevaisuuden ja tuottajajärjestö MTK:n ilmastoaiheiseen vaalitenttiin osallistuu aamupäivällä laaja joukko eduskuntapuolueiden puheenjohtajia. Mukana on myös uutta puoluettaan, Seitsemän tähden liikettä edustava kansanedustaja Paavo Väyrynen.

SDP:n tavoin myös RKP on turvautumassa sijaistusjärjestelyyn. RKP:tä edustaa ennakkotietojen mukaan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Thomas Blomqvist.

Eduskuntavaalit pidetään runsaan kolmen kuukauden päästä 14. huhtikuuta. Europarlamenttivaalit ovat vuorossa 26. toukokuuta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.