Saadaanko Kaikkoselle haastaja? Katri Kulmunin odotetaan kertovan tänään, lähteekö hän tavoittelemaan keskustan puheenjohtajuutta

Keskustan varapuheenjohtajan, elinkeinoministeri Katri Kulmuni odotetaan tänään kertovan, lähteekö hän mukaan puolueen puheenjohtajavaaliin. Kulmuni on ilmoittanut pitävänsä "pienen infon" kello kymmeneltä keskustan puoluetoimistolla Helsingissä. Tilaisuuden aihetta ei kuitenkaan ole tarkennettu. Kulmunin on julkisuudessa veikkailtu olevan kiinnostunut puolueen puheenjohtajuudesta.

Kulmuni on toisen kauden kansanedustaja Lapin vaalipiiristä. Keväällä pidetyissä eduskuntavaaleissa hän oli vaalipiirin ääniharava noin 8  400 äänellä.

Keskusta järjestää syyskuussa ylimääräisen puoluekokouksen, jossa valitaan puheenjohtaja väistyvän Juha Sipilän tilalle. Ehdokkuudestaan puheenjohtajaksi on jo aiemmin ilmoittanut puolustusministeri Antti Kaikkonen.

Vahva ennakkosuosikki, tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko on jo keväällä ilmoittanut, että ei pyri tehtävään. Hän odottaa parhaillaan toista lastaan. Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen ilmoitti eilen tiistaina, että ei aio lähteä ehdolle.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.