Saarella ei apureita, poliisi pyytää vihjeitä

Poliisi ei usko, että Kauhajoen kouluampujalla olisi ollut apureita. Tutkinnanjohtaja Jari Neulaniemi keskusrikospoliisista sanoo, että ainakin tällä hetkellä Matti Saari on ainoa rikoksesta epäilty.

Neulaniemen mukaan aamulla ei ole paljastunut mitään uutta ampujan mahdollisesta motiivista. Poliisi on löytänyt epäillyn kotoa viestejä, joissa hän kertoo vihaavansa ihmiskuntaa ja ihmisrotua.

Lisäksi hän kertoo suunnitelleensa iskua vuodesta 2002. Ratkaisuksi hän mainitsee Walther 22:n, jolla hän viittaa hallussaan olleeseen pistooliin.

Poliisi olettaa, että viestien kirjoittaja on surmaajaksi epäilty.

Keskusrikospoliisi aloittaa kouluampumisesta epäillyn profiloinnin parin viikon sisällä. Luonnekartoituksessa muun muassa tutkitaan epäillyn taustaa ja haastatellaan lähipiiriä.

Profiloinnista vastaa psykologian tohtori, erikoistutkija Helinä Häkkänen. Hän kartoitti myös Jokelan ampujan Pekka-Eric Auvisen luonnetta.

Poliisi on avannut vihjepuhelimen Kauhajoen ampumistragedian tapahtumien selvittämiseksi. Numero on: 046 641 0354.

Sen sijaan omaisten infonumero ei toimi enää.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.