Saarikko: Agentit valmistelevat superneuvoloita lapsiperheille

Perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko (kesk.) aikoo keskittyä sote-uudistuksen lisäksi lapsiperheiden ja kotona asuvien ikäihmisten ongelmiin. Hän kertoo työn olevan jo menossa, sillä muutosagentit valmistelevat makunnissa uusien perhekeskusten ja vanhuspalveluiden kehittämistä.

– Kuusitoista maakuntaa valmistelee perhekeskuksia, ja niitä voi kutsua superneuvoloiksi, Saarikko kertoi toimittajatapaamisessa SuomiAreenalla keskiviikkona.

Saarikon mukaan superneuvoloiden ideana on, että perheet saavat kaikki palvelut saman katon alta tai ne ovat hyvin verkottuneita yhteen, ja perheet tietävät mitä eri tahot tekevät.

– Neuvola on kaiken sydän ja siinä ympärillä on kaikkea muuta, Saarikko kertoi.

Esimerkkinä hän mainitsi vastasyntyneen neuvolapalvelut, leikki-ikäisen puheterapian ja avioerotilanteissa tarvittavan avun. Myös kolmannen sektorin perhekahvila voi olla samassa yhteydessä.

Kyse lähipalvelusta

– Helsingissä toiminta on jo aloitettu ja muualla ollaan jo aika pitkällä. Panostan maakuntavierailuilla siihen, että perhekeskukset toimivat eri puolilla Suomea, Saarikko jatkoi.

Hän korosti, että kyse on lähipalveluista. Uuden toimintamallin tulee olla jokaisen perheen tiedossa, asuvat he sitten missä tahansa. Tavoitteena on, että uusi toimintamalli edesauttaa varhaisempaa puuttumista ja helpottaa lastensuojelutyötä, sillä nyt henkilöstöllä on kohtuuttomat työpaineet.

Perheet moninaisia

Saarikko toivoo, että hän voi vahvistaa puheenvuoroillaan näkemystä, että perheet ovat hyvin moninaisia tämän päivän Suomessa, ja jokainen perhe voisi kokea tulevansa hyväksytyksi.

– Suomi ei ole enää äiti, isä ja kaksi lasta, se on paljon enemmän. Minulle myös yksin elävä on yksi perhemuoto. Yli miljoona suomalaista elää yksin, Saarikko jatkoi.

Hän iloitsi siitä, että hallitus toteuttaa laajan tutkimuksen yksin elävien taloudellisesta toimeentulosta, sillä kyse on länsimaisesta megatrendistä kaupungistumisen kyljessä.

Saarikko on innostunut myös sosiaaliturvan kokonaisuudistuksesta, mutta korosti olevansa asiassa realisti. Siitä ei saa tulla uutta sote-uudistusta.

– Linjat pitää löytää nopeasti se tarkoittaa isojakin muutoksia ajattelussa. Taustalla on työn murros ja väestörakenteen muutos.

Kotipalvelut uusiksi

Helsingin-kodissaan Saarikko kertoi nähneensä, kuinka naapurissa asuvan ikäihmisen hoitajat vaihtuvat päivittäin. Hän pitää kotiin vietävien ikäihmisten palvelujen kehittämistä toisena suurena haasteena.

– Yhteisesti hyväksytty tavoite on se, että ihmiset olisivat pitempään kotona, mutta samaan aikaan ihmisten turvattomuus on lisääntynyt.

Saarikon mukaan ongelmien taustalla ei ole yksin raha vaan työn organisointi. Saarikon mukaan tehostetun palveluasumisen ja kotona asumisen väliin tarvitaan nopeasti uusia toimintamalleja. Hän kaipasi uusia asumisratkaisuja, joita valtio voisi tukea nykyistä vahvemmin. Esimerkkinä hän heitti ikäihmisten korttelit ja uusien teknologioiden käyttöönoton.

Tuore ministeri arvosteli hoitajamitoituksesta käytyä keskustelua. Hänestä sen mustavalkoisuus johtuu osaltaan vaihtoehtojen vähäisyydestä. Siksi pitää löytää uusia toimintamalleja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Uutisraivaaja-kilpailun voitti nuorten media RARE

MTV: Jari Aarniota epäillään törkeästä velallisen epärehellisyydestä vuosina 2016–2018

Kello tikittää ilmastotoimille, mutta hallitus edelleen selvittää – Kulmunin mukaan asioiden tekeminen hyvin vaatii aikaa

Helsingin Hietalahden ampumisen taustalla kahden suvun riita, epäillyn sukua oli painostettu lähtemään Suomesta

Ruokavirasto aloittaa yt-neuvottelut, arvioitu vähennystarve lähes sata henkilötyövuotta – Kuopiossa tutkitaan eläintauteja

EU-jäsenyys maksoi viime vuonna 105 euroa jokaista suomalaista kohti

Oikeusministeri Henriksson: Virkamiehiin kohdistuvan maalittamisen tulisi olla virallisen syytteen alaista

Lääkesaatavuudessa jo yli 1  300 häiriötä tänä vuonna – huoli rintasyöpälääke letrotsolista sen sijaan ohi

Vuoden 2019 Paikallislehtikilpailun finalistit on valittu – mukana on myös Kiuruvesi-lehti

Kivihiilen ja turpeen poistuminen tuplaa puupolttoaineen käytön – "Sellaista määrää puuta ei löydy mistään"

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.