Sadat teleoperaattoreiden asiakaspalvelijat jäävät kotiin

Noin 600 teleoperaattoreiden asiakaspalvelua alihankintana tekevää ICT-alan asiantuntijaa jää torstaina ja perjantaina kotiin, kertoo ammattiliitto Pro. Laaja ulosmarssi koskee henkilöstövuokrausyritys Baronan ja Manpowerin työntekijöitä.

Pron mukaan ulosmarssin syynä on Baronan ja työnantajaliitto Paltan yritys siirtää ICT-alan teleoperaattoreiden alihankinta ja lopulta koko asiakaspalvelutyö toisen työehtosopimuksen piiriin. Se tarkoittaisi Pron mukaan muun muassa ansioiden heikkenemistä.

Ulosmarssi alkaa torstaina kello 6 ja päättyy perjantaina kello 23.59.

Pron johtajan Anssi Vuorion mukaan on mahdollista, että ulosmarssi aiheuttaa merkittäviäkin häiriöitä teleoperaattoreiden asiakaspalveluun parina päivänä.

 Palvelualojen työnantajat Paltan mukaan kiistassa on kysymys siitä, mitä työehtosopimusta ICT-alan teleoperaattoreiden alihankinta- ja asiakaspalvelutyössä kuuluu soveltaa. Paltan mukaan Baronan palvelukeskuksissa noudatetaan työehtosopimuslain mukaisesti Paltan ja Palvelualojen ammattiliitto PAMin välistä puhelinpalveluja ja yhteyskeskuksia koskevaa työehtosopimusta.

–  Asia on parhaillaan työtuomioistuimen käsiteltävänä ja siihen saadaan ratkaisu lähiaikoina. Pron kannattaisi rauhassa odottaa asian ratkeamista, eikä lähteä lakkojen tielle, sanoo Paltan varatoimitusjohtaja Tuomas Aarto Paltan tiedotteessa.

Vuorio kertoo STT:lle ihmettelevänsä Paltan tiedotusta, joka väittää, että ICT-ala on menossa PAMin sopimuskentälle.

– Meillä on selkeä, kirjallinen yhteinen näkemys PAMin kanssa siitä, että ICT-alan sopimusta noudatetaan ICT-alan töissä. Tässä on vielä se, että ihmisten työsopimuksissa on todettu, että ICT-alan työehtosopimusta noudatetaan.

Vuorion mukaan työtuomioistuimessa on yksi tapaus, joka ei koske Baronaa eikä ole samanlainen juttu.