Sairaala ei huomannut potilaan karanneen

Niuvanniemen sairaalassa ei huomattu potilaan poistumista luvalliselta ulkoilualueelta Kuopiossa maanantaina ennen kuin karannut potilas hyökkäsi sivullisen naisen kimppuun ja poliisi myöhemmin soitti asiasta sairaalaan.

Oikeuspsykiatrisesta sairaalasta luvatta poistunut 35-vuotias miespotilas harhaili iltapäivällä tunteja läheisellä asuinalueella ja hyökkäsi sitten läheisessä leikkipuistossa olleen naisen kimppuun. Mies kuristi naista voimakkaasti kurkusta, mutta nainen sai kamppailtua vastaan niin, että potilas lopulta päästi irti ja pakeni paikalta.

Poliisi sai miehen kiinni, kun tämä soitti ryöstämällään kännykällä hätänumeroon ja kertoi, ettei osaa takaisin Niuvanniemen sairaalaan.

Poliisi kertoi tiistaina, että sairaalasta karanneesta potilaasta oli tullut ilmoitus sairaalasta iltapäivällä. Niuvanniemen johtava lääkäri Eila Tiihonen sanoo, että niin olisi pitänyt tulla, mutta heidän toiminnassaan sattui virhe eikä sairaala ollut huomannut potilaan poistumista eikä siksi myöskään itse ilmoittanut sitä muille viranomaisille. Asiasta kertoi ensimmäisenä Yle keskiviikkona.

Tiihonen kertoi Savon Sanomille, ettei tilanne mennyt niin kuin olisi pitänyt ja asia on nyt otettu esille sairaalassakin.

Ongelma oli se, ettei henkilökunta varmistanut, tulivatko kaikki määräaikaisella ulkoiluluvalla pihalla käyneet potilaat takaisin määrättyyn aikaan. Yksi mies olikin poistunut pihalta ja lähtenyt omille teilleen, vaikka ei ollut siihen vielä kykenevä.

– Henkilökunnan olisi tullut noteerata tilanne ja ilmoittaa siitä päivystävälle lääkärille, mutta näin ei ollut tehty.

– Lääkäri päättää, etsintäänkö itse vai pyydetäänkö virka-apua poliisilta.

Nyt sairaalassa ei tehty kumpaakaan ratkaisua, sillä hoitohenkilöstö ei ollut laskenut lainkaan, montako luvallisesti ulkoilleista potilaista oli tullut takaisin.

– Olen erittäin pahoillani sairaalan puolesta, että näin pääsi tapahtumaan.

Tiihonen on pahoillaan erityisesti hyökkäyksen kohteeksi joutuneen naisen puolesta.

– Koetamme korjata tilanteen. Palautamme mieliin toimintatavat, miten on aina toimittava.

Ryöstäjä oli eksyksissä eikä osannut takaisin Niuvaan

Ryöstäjä oli Niuvasta karannut potilas