Saksan liittopresidentti tulee valtiovierailulle Suomeen

Saksan liittopresidentti puolisoineen saapuu valtiovierailulle Suomeen heti syyskuun puolivälin jälkeen. Liittopresidentti Frank-Walter Steinmeier keskustelee presidentti Sauli Niinistön kanssa maiden välisistä kahdenvälisistä suhteista sekä muun muassa Euroopan turvallisuudesta ja Venäjä-suhteista.

Kolmepäiväisen vierailun aikana liittopresidentti tapaa myös muun muassa pääministeri Juha Sipilän (kesk.). Helsingin lisäksi Saksan presidenttipari käy Espoossa ja Oulussa. Ohjelmaan kuuluu myös jäänmurtajavierailu.

Valtiovierailut ovat maiden päämiesten tapaamisten hierarkiassa ylimpänä. Vieraat otetaan vastaan juhlavin seremonioin Presidentinlinnalla. Yleisö pääsee seuraamaan tilaisuutta Kauppatorilta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Länsi- ja Pohjois-Suomeen on luvassa sadetta, idässä kesäisiä lämpötiloja

Blockfestin aikana poliisilla riitti hommaa Tampereella – huumausainerikoksia, pahoinpitelyitä ja alueelle liputta ryntäileviä nuoria

Outojen voimien valtaamaan newyorkilaistaloon sijoittuva Control on espoolaisen Remedyn toistaiseksi suomalaisin peli

Häkämies varoittelee palkansaajaliittoja tavoittelemasta liian suuria palkankorotuksia – "Näkymä on heikentynyt"

Tulevien päivien sää on epävakainen mutta lämmin – sunnuntaina lämpötilat voivat nousta idässä yli 20 asteen

Miehen epäillään levittäneen asuntoon palavaa nestettä – poliisi tutkii omakotitalon paloa Ylitorniolla murhan yrityksenä

Rinne budjetista Demokraatille: Korkeakoulujen lisärahat tulevat varmasti, mutta niiden jaksotus on auki

Rattijuopoksi epäilty oli hukkua paetessaan poliisia Espoossa – apuun venepoliisi ja jopa lennokki

Sellissä ilman luonnonvaloa tai virikkeitä – Suomelle on huomautettu toistuvasti poliisin tiloissa säilytettävien tutkintavankien oloista, ministeriöllä alustavia ratkaisuja

Polkupyöräilijä kuoli risteysturmassa Oulussa

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.