Salamat välkkyivät kesän ensimmäisenä päivänä

Kevät vaihtui kesäksi helteessä ja salamien välähdellessä.

Etelästä saapunut hyvin lämmin ilma nosti lämpötilat paikoin hellelukemiin jo toukokuun viimeisenä päivänä, tiistaina. Kankaanpäässä mitattiin tuolloin tasan 26 astetta, kerrotaan Ilmatieteen laitokselta.

Keskiviikkona, kesäkuun ensimmäisenä päivänä lämpimintä oli Jämsässä, 29,5 astetta.

Suomea keskiviikkona halkoneen rintamavyöhykkeen yhteyteen kehittyi päivän aikana varsin voimakkaita ukkosia Satakunnasta Kainuuseen ulottuvan linjan molemmin puolin.

Maasalamoita, eli salamaniskuja pilven ja maanpinnan välillä, paikannettiin keskiviikkona hieman yli 15 000 kappaletta. Tilastojen mukaan kesässä esiintyy tyypillisesti yksi yli 10 000 maasalaman päivä.

Korkeimmat mitatut ukkospuuskat olivat noin 20 metriä sekunnissa. Voimakkaampiakin puuskia ilmeisesti oli, ja paikoin satoi suuria rakeita.