Salibandyhalli evakuoitiin romahdusvaaran vuoksi Helsingissä

Helsingissä on evakuoitu salibandyhalli lumikuorman aiheuttaman romahdusvaaran vuoksi. Pelastuslaitoksen mukaan Ruskeasuolla sijaitsevan hallin peltikaton saumakohta on pettänyt noin kymmenen metrin matkalta, ja sieltä on varissut alas kattovilloja ja muita rakenteita.

-Kyseinen kohta elää edelleen, se vähän nitisee ja paukkuu, kertoo päivystävä palomestari Tommi Sivula Helsingin pelastuslaitokselta. Lisäksi yli sata metriä pitkän hallin katto on painunut alaspäin useista kohdista.

Sivula kuvailee, että 6000 neliön kokoisella katolla on lunta keskimäärin puoli metriä. Se on muodostanut tasakatolle paikoin arviolta yli metrin nietoksia. Hallin katolta oli jo alettu poistaa lunta, mutta työ ei ollut ehtinyt kovin pitkälle.

Halli pysynee käyttökiellossa toistaiseksi. Viranomaiset ja rakennuksen omistaja selvittävät tarvittavia korjauksia ja tilojen käyttöönottoa.

Palomestari arvioi, että rakennuksesta evakuoitiin 40-50 ihmistä. Pelastuslaitos sai tiedon onnettomuusvaarasta noin puoli yhdeksältä aamulla, jolloin peli oli käynnissä vasta yhdellä kentällä. Väkeä kuitenkin saapui halliin koko ajan, ja aamukymmeneltä siellä olisi ollut jo satoja ihmisiä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Ratsastushalli sortui maahan Liedossa