Sarjakuristajan murhasyytteen käsittely alkaa Helsingin hovioikeudessa – kuristi 52-vuotiaan naisen sukkahousuilla Helsingin Kalliossa viime keväällä

Sarjakuristaja Michael Penttilän murhasyytteen käsittely alkaa tänään Helsingin hovioikeudessa. Penttilä tuomittiin viime heinäkuussa elinkautiseen vankeusrangaistukseen 52-vuotiaan naisen murhasta.

Käräjäoikeuden mukaan Penttilä kuristi naisen sukkahousuilla, nahkavyöllä ja käsin tämän kotona Helsingin Kalliossa viime vuoden huhtikuussa. Tuomion mukaan teko oli erityisen raaka, julma ja suunnitelmallinen.

Oikeuden mukaan teon suunnitelmallisuudesta kertoi muun muassa Penttilän hankkima prepaid-liittymä, jota käyttämällä hän yritti peittää tekoaan. Suunnitelmallisuudesta kertoivat oikeuden mukaan myös välineet. Penttilä oli varustautunut kotoa lähtiessä nahkahanskoilla, nahkavöillä, huivilla ja sukkahousuilla.

Oikeus piti tekoa erityisen raakana muun muassa siksi, että uhria oli kuristettu useammalla välineellä. Surmaamispyrkimys oli oikeuden mukaan sitkeää. Uhri tiesi vähintään useiden minuuttien ajan, että kuolee. Vammat tuottivat oikeuden mukaan varmuudella suurta kipua.

–  Tekoa on pitkitetty tuskien lisäämiseksi, oikeus katsoi.

Syyttäjä Eija Velitskin mukaan käräjäoikeus on arvioinut asian oikein, ja hän vaatii Penttilälle edelleen elinkautista vankeusrangaistusta murhasta.

Penttilä sanoo menneensä "paniikkiin", kun nainen tunnisti hänet

Penttilä vaatii hovioikeutta hylkäämään murhasyytteen ja tuomitsemaan murhan sijaan taposta. Lisäksi Penttilä vaatii päästä mielentilatutkimukseen.

Penttilä kiistää menneensä uhrin asunnolle surmaamistarkoituksessa, vaan hänen mukaansa tapaamisen syy oli intiimihieronnan saaminen. Penttilän mukaan tilanne kärjistyi naisen luona tämän tunnistettua hänet.

–  (Kun) Penttilä on ottanut vahvuuksilla olevat aurinkolasit päästään, on nainen tunnistanut Penttilän. Nainen on alkanut huutaa ja nimittänyt Penttilää "sarjakuristajaksi" sekä "friikiksi", kirjallisessa valituksessa sanotaan.

Penttilä kertoo menneensä paniikkiin ja ottaneensa naista kaksin käsin kiinni kurkusta. Hän kertoo jatkaneensa kuristamista löytämillään sukkahousuilla.

–  (Penttilän mukaan) hänen tarkoituksensa on ollut estää naista huutamasta, eikä Penttilä ole ajatellut asiassa muuta, valituksessa sanotaan.

Kuristamisen jälkeen Penttilä kertoo järkyttyneensä naisen ruumista ja piilottaneensa sen tästä syystä sängyn alle. Hän sanoo viettäneensä asunnossa naisen kuoleman jälkeen kaksi vuorokautta, koska meni niin "lukkoon".

Syyttäjä Velitski katsoo, että kaksi vuorokautta kestänyt "lukkotila" ei ole mahdollista.

Syyttäjä: Penttilä jäljitteli edellisiltana katsomaansa pornovideota

Syyttäjän mukaan Penttilä on tekoa edeltävänä iltana katsonut kuristamispornoa ja naisen luona mukaillut videolla olleen kuristajan toimintaa.

–  Penttilä on toiminut naisen kuoleman jälkeen samalla tavalla kuin filmissä esiintyvä kuristaja. Penttilä on taputellut naisen poskia sekä heiluttanut käsiä varmistuakseen siitä, että tämä on kuollut, syyttäjän vastauksessa sanotaan.

Syyttäjän mukaan video osoittaa, että tekotapa on erittäin julma. Kuristaminen voi videon perusteella kestää jopa vuorokausia, eikä syyttäjä usko, että Penttilä olisi tappanut naisen heti.

–  Penttilän fiksaatio on kuristaminen, joten hänellä on naisen asuntoon päästyään ollut tilaisuus toteuttaa kuristamistarvetta kenenkään häiritsemättä. Ei ole uskottavaa, että hän olisi tästä tilaisuudesta heti asuntoon päästyään luopunut.

Penttilä myöntää katsoneensa sadomasokistista pornoa mutta kiistää, että tällä seikalla olisi tekemistä teon kanssa. Hän kertoo valituksessa ymmärtävänsä, että kyse on näytellyistä kohtauksista.

–  Filmien katsomisesta tai niiden oletetusta samankaltaisuudesta käsiteltävään asiaan ei voida tehdä minkäänlaisia johtopäätöksiä tahallisuudesta tai teon oletetusta suunnitelmallisuudesta tai vakaasta harkinnasta, Penttilän valituksessa sanotaan.

Tuomittu aiemmin kolmesta kuristamalla tehdystä henkirikoksesta

Penttilä on aiemmin kuristanut hengiltä äitinsä, 12-vuotiaan tytön ja naistuttavansa. Hänet on tuomittu näistä rikoksista eripituisiin vankeusrangaistuksiin. Henkirikosten lisäksi hänellä on tuomiot muun muassa törkeästä raiskauksesta, vapaudenriistosta ja kolmesta törkeästä pahoinpitelystä.

Viime vuonna hovioikeus tuomitsi Penttilän kahden ja puolen vuoden vankeuteen törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelusta. Hovioikeuden lainvoimaisen tuomion mukaan hän oli laatinut suunnitelman kuristaa samassa taloyhtiössä asuvaa 17-vuotiasta tyttöä. Oikeuden mukaan päämääränä oli vähintäänkin pahoinpidellä tyttöä törkeästi, mutta ei välttämättä käyttää kuolemaan johtavaa väkivaltaa.

Hovioikeudelle lausunnon antanut erikoispsykologi totesi, että Penttilällä on seksuaalinen tarve, jota tämä ei kykene täysin hallitsemaan. Hovioikeus katsoi lausuntoon ja aiempaan rikoshistoriaan nojaten, että Penttilällä on pakonomainen tarve kuristaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.