Sarkozy myönsi tappionsa

Ranskassa valta on vaihtunut.

Sosialistien ehdokas Francois Hollande on voittanut vaalit, ja tappion kärsinyt Nicolas Sarkozy on myöntänyt hävinneensä.

Uudeksi presidentiksi valittu Hollande piti voittopuheensa kannattajilleen kotikaupungissaan Tullessa Keski-Ranskassa.

- Ranska valitsi muutoksen, kun se valitsi minut, Hollande sanoi.

Puheessaan hän kiitti kannattajiaan ja lupasi olla koko maan yhdistävä johtaja.

Samalla hän muistutti, etteivät säästöohjelmat voi olla enää ainoa vaihtoehto Euroopalle.

Ranska sai ensimmäisen sosialistipresidentin lähes kahteen vuosikymmeneen Hollande voiton myötä.

Vaalit hävinnyt istuva presidentti Nicolas Sarkozy tunnusti tappionsa, kun tulosennusteet olivat antaneet Hollandelle noin 52 prosentin ääniosuuden.

Sarkozy kertoi soittaneensa Hollandelle ja onnitelleensa tätä voitosta.

- Ranskan kansa on tehnyt päätöksensä -- Francois Hollande on Ranskan presidentti ja häntä on kunnioitettava, Sarkozy sanoi puhuessaan kannattajilleen.

Sarkozy sanoi myös ottavansa itse vastuun vaalitappiosta.