Satamalakko jatkuu yli viikonlopun

Jumiutunut neuvottelutilanne näyttää pitkittävän ahtaajien lakkoa ensi viikolle. Valtakunnansovittelija Esa Lonka keskeytti sovittelun iltapäivällä jälleen tuloksettomana. Uusista tapaamisista ei ole sovittu.

Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto AKT:n ja Satamaoperaattorien neuvottelijat ovat tavanneet tiistaista lähtien joka päivä, mutta minkäänlaista edistystä ei ole tapahtunut. Osapuolet pysyvät tiukasti omissa asemissaan, eikä sovintoesityksen jättämiseen ole ollut mahdollisuuksia.

Satamien hiljeneminen ei edelleenkään vaikuta suuremmin kauppojen valikoimiin. Ensimmäinen lakkoviikko ei ole vetänyt hyllyjä tyhjiksi, sanoo Kaupan liiton varatoimitusjohtaja Heikki Ropponen.

Tavaraa tulee edelleen satamiin ro-ro-laivoilla ja autolautoilla. Ropponen arveli, ettei kovin suuria vaikutuksia ole näkyvissä myöskään ensi viikolla.

Ropposen mukaan enemmän ongelmia on tukkuportaalla, joka palvelee teollisuutta. Raaka-aineita, puolivalmisteita ja komponentteja ei nyt saada maahan.

Työtaistelun piirissä ovat Suomen lähes kaikki satamat ja noin 3 000 ahtaajaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.