Satamalakon sovittelu jatkuu huomenna

Satamien lakko jatkuu. Neuvottelut ahtaajien työtaistelun lopettamiseksi keskeytettiin tältä illalta. Valtakunnansovittelija Esa Lonka ei katsonut mahdolliseksi jättää sovintoesitystä. Sovittelu jatkuu huomenna kello 14.

Neuvotteluissa kartoitettiin koko eilinen erilaisia malleja, joiden pohjalta voitaisiin edetä.

AKT:n puheenjohtajan Timo Rädyn mukaan ainakin kolmea erilaista ratkaisumallia on mietitty. Keskeinen kiistan aihe on irtisanottavien muutosturva.

Työtaistelun piirissä ovat Suomen lähes kaikki satamat ja noin 3 000 ahtaajaa.

Ahtaajien lakko ei ole vielä tyhjentänyt kauppojen elintarvikehyllyjä, sanoo Kaupan liitto. Varatoimitusjohtaja Heikki Ropposen mukaan lakon vaikutukset ovat toistaiseksi olleet äärimmäisen pieniä.

Jos lakko pitkittyy, hyllyt alkavat Ropposen mukaan tyhjentyä vasta ensi viikon jälkeen.

Huolinta-alaa huomenna uhannut lakko puolestaan peruuntuu. Sekä AKT että työnantajat hyväksyivät sovintoesityksen.

Sopimus on kaksivuotinen ja noudattaa kuljetusalojen tähän asti hyväksymiä sopimuksia. Lakkoon olisi mennyt noin tuhat työntekijää 12 yrityksessä.