Satamia uhannut lakko peruuntuu – sovintoesitys hyväksyttiin

Viittä länsirannikon satamaa uhannut lakko peruuntuu. Valtakunnansovittelijan mukaan Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ja Suomen Merimies-Unioni sekä työnantajia edustava Avainta ovat hyväksyneet sovittelija Jukka Ahtelan sovintoesityksen.

Lakko uhkasi Oulun, Kokkolan, Rauman, Naantalin ja Turun satamia maanantaina aamulla. Lakolla uhkasivat nosturinkuljettajat ja satamavalvojat.

Lakot oli alun perin suunniteltu tammikuulle, mutta työministeri Jari Lindström (sin.) siirsi niitä. Lakkojen on arvioitu osuvan pahasti Suomen vientiteollisuuteen.

Työehtosopimus on voimassa reilut kolme vuotta. Palkkoja korotetaan 1. maaliskuuta 1,6 prosenttia. Lisäksi liittojen jäsenet saavat 210 euron kertakorvauksen. Sopimus on katkolla vuosina 2019 ja 2020, jolloin neuvotellaan uusista palkankorotuksista..

Avainta katsoo sovun tulleen kalliiksi.

– Työnantajan kustannukset nousevat tämän ratkaisun johdosta merkittävästi yleiseen sopimustasoon verrattuna. Riippuen yksittäisen sataman kustannusrakenteesta, palkkakustannukset nousevat ratkaisusta johtuen 10–15 prosenttia, sanoo Avaintan toimitusjohtaja Vesa Laine tiedotteessa.