Savon Syöpärahasto juhlii 30-vuotista taivaltaan

Savon Syöpärahasto juhli keskiviikkona 30-vuotista taivaltaan Kuopion Musiikkikeskuksessa. Avoimessa yleisötilaisuudessa luovutettiin myös apurahoja maakunnan nuorille, lahjakkaille tutkijoille.

Suurimmat, 9000 euron suuruiset apurahat saivat Kaisa Nieminen rintasyöpätutkimukseensa sekä Pekka Poutiainen eturauhassyövän hoitokeinojen testaamiseen.

Apurahoja jaettiin kaikkiaan kahdeksalle tutkijalle. Apurahojen yhteen laskettu suuruus on 50000 euroa.

Savon Syöpärahasto perustettiin huhtikuussa 1982. Ensimmäiset apurahat jaettiin marraskuussa 1984.

Rahaston tehtävä on auttaa apuraholla maakunnan lupaavia syöpätutkijoita urallaan eteenpäin. Tavoitteena on, että tutkijat pääsisivät myöhemmin urallaan yhteistyöhön valtakunnallisten ja kansainvälisten tukimusta tekevien ja rahoittavien tahojen kanssa.

 

Lista apurahan saaneista tutkijoista ja hankkeista:

* Hämäläinen Lasse FM, nuorempi tutkija: Mechanisms controlling the hyaluronan synthesis, with special reference to epidermal tissue exposed to UVB and vitamin A; 3 500€.

* Keskikuru Riitta erikoislääkäri: Prognostic serum and collagen markers ( CA15-3, CEA, PSA, ICTP, PINP, PIIINP) in breast tumors; 8 000€.

* Nieminen Kaisa FM, tutkija: Tyypin II transmembraaniseriiniproteaasi-perheen geneettinen muunteluvaikutus rintasyöpäriskiin, ennusteeseen ja diagnostiikkaan; 9 000€.

* Nuutinen Ulla FT, tutkijatohtori: Lymfoomaterapian kehittäminen apoptoositeitä muokkaamalla; 4 500€.

* Peltonen Hanna FT: ϒ- sekretaasivälitteinen proteolyysi rinta- ja munasarjasyövässä; 8 000€

* Poutiainen Pekka nuorempi tutkija: Uusien eturauhassyövän hoitoon sopivien androgeenireseptorin estäjämolekyylien suunnittelu, synteesi ja biologinen testaus; 9 000€.

* Rauhala Leena FM, nuorempi tutkija: UVB –säteilyn vaikutus ihon hyaluronaanimeta-boliaan ja läpäisyesteen toimintaan: betaiinilla mahdollisuudet estää UVB:n aiheuttamia vaurioita; 3 000€.

* Stedt Hanna FM LK, nuorempi tutkija: Pahanlaatuisten aivokasvainten yhdistelmärterapia-Itsemurhageeniterapia perinteisten hoitomuotojen tehostajana; 5 000€.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.