Savonia kasvatti hakijamääräänsä - nämä alat kiinnostivat eniten

Keskiviikkona 5.4. päättyneessä korkeakoulujen yhteishaussa Savonia-ammattikorkeakouluun haki noin 3350 ensisijaista hakijaa. Ensisijaisten hakijoiden määrä oli hieman suurempi kuin viime vuonna, jolloin hakijoita oli noin 3200. Koulutukset käynnistyvät syksyllä.

Aloituspaikkoja Savoniassa on tänä vuonna noin 1200.

Suosituimpia hakukohteita olivat sosiaali- ja terveysalan koulutukset sekä liiketalouden koulutukset. Yhteensä tradenomi- ja wellness-liiketoiminnan päiväopintoina toteutettaviin koulutuksiin oli lähes 370 ensisijaista hakijaa, mikä on lähes puolet enemmän kuin liiketalouden koulutukseen vuosi sitten.

Eniten hakijoita aloituspaikkaa kohden oli ensihoitajakoulutukseen, jossa ensisijaisia hakijoita oli lähes 14 yhtä aloituspaikkaa kohden. Yhteensä ensisijaisia hakijoita ensihoidon koulutukseen oli yli 400.

Eniten kasvua viime vuodesta oli tullut terveysalan koulutusten lisäksi muun muassa muotoilun ja rakennustekniikan koulutuksiin. Tekniikan koulutuksista myös tietotekniikan vetovoima kasvoi edellisten vuosien tapaan, tällä kertaa 30 aloituspaikkaa tavoitteli 116 ensisijaista hakijaa.

Ylemmistä AMK-koulutuksista eniten ensisijaisia hakijoita oli Kuopiossa järjestettävään liiketalouden koulutukseen sekä Iisalmessa toteutettavaan sosionomin koulutukseen. Molemmissa ensisijaisia hakijoita oli yli 50, eli lähes kaksinkertainen määrä aloituspaikkoihin verrattuna.

Suurin osa Savonian koulutuksista järjestetään Kuopiossa, jonne oli myös eniten hakijoita. Iisalmen kampuksella olevaa 160 aloituspaikkaa tavoitteli 271 ensisijaista hakijaa. Varkaudessa järjestettävän energiatekniikan päivä- ja monimuotokoulutuksen 40 aloituspaikkaan ensisijaisia hakijoita oli yhteensä 46.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tuhannet jättivät korkeakouluun hakemisen viime tinkaan

Itä-Suomen yliopisto neljänneksi suosituin yliopisto yhteishaussa