Savonlinnassa surmatuksi epäillyn naisen etsintäaluetta saatiin rajattua

Savonlinnassa viikonloppuna kadonneen ja surmatuksi epäillyn naisen etsinnät jatkuivat torstaina ja etsintäaluetta saatiin pienennettyä, kertoi tutkinnanjohtaja Sami Asikainen.

Poliisi onnistui rajaamaan muutaman paikan, joista naista etsitään. Epäiltyä 32-vuotiasta miestä kuulusteltiin ensi kertaa torstaina, ja häntä esitetään vangittavaksi perjantaina Etelä-Savon käräjäoikeudessa. Miehellä ei ole Asikaisen mukaan aiempaa rikoshistoriaa.

Poliisin tiedossa on, tunsivatko epäilty ja uhri toisensa, mutta poliisi ei vielä kommentoinut asiaa. Miestä epäillään taposta, ja hän myönsi aiemmin piilottaneensa naisen.

Nainen katosi sunnuntain vastaisena yönä lähdettyään juhlista Kellarpellosta. Poliisi on kertonut tiedottavansa asiasta lisää, kun nainen löytyy.

Mies myönsi piilottaneensa Savonlinnassa kadonneen naisen ruumiin, kertoo poliisi

Naisen katoamista tutkitaan tappona