Seiska: Teuvo Hakkaraista lyötiin ravintolaillan päätteeksi

Perussuomalaisten kansanedustajaa Teuvo Hakkaraista lyötiin ravintoillan päätteeksi viime lauantaina Viitasaarella. Asiasta kertoo 7 päivää -lehti verkkosivuillaan.

Lehden mukaan paikallinen 19-vuotias nuorukainen löi Hakkaraista yllättäen nyrkillä päähän Pihkuri-hotellin tanssilattialla. Iskun seurauksena viitasaarelaisen kansanedustajan nenästä lensi verta kaaressa, lehti kirjoittaa.

- Ei se mikään kunnon lyönti ollut. Siinä on se ero, että jos minä olisin lyönyt, niin olisi jäänyt jälki. Mutta minä en tappele, Hakkarainen vähätteli tapahtumaa Seiskalle.

Hakkarainen vakuuttaa lehdelle, ettei hän ollut humalassa tapahtumailtana.

- Pari paukkua olin juonut.

- Meillä oli (lyöjän kanssa) reilu käden puristus siinä paikalla. Vein pojan kaiken lisäksi vielä kotiin, Hakkarainen sanoi.