Seitsemää nuorta kuljettaneen mopoauton ulosajosta yksi sairaalaan

Seitsemää nuorta kuljettanut mopoauto ajautui ojaan Rauman Lapissa, minkä seurauksena yksi heistä päätyi sairaalaan, kertoo Lounais-Suomen poliisi.

Kuljettaja kyyditti kuutta matkustajaa, kun hän menetti ajoneuvon hallinnan ja mopoauto päätyi katolleen ojaan. Onnettomuus tapahtui lauantai-iltana metsätiellä Lavajärven läheisyydessä.

Seurue oli ollut viettämässä iltaa läheisellä kesämökillä. Alkoholilla ei ollut osuutta onnettomuuteen. Sen sijaan poliisin mukaan kyydissä olleiden henkilöiden määrä "ei voinut olla vaikuttamatta" ulosajoon.

Ambulanssi kuljetti yhden nuorista sairaalaan. Ensihoito tarkasti muiden tilan paikan päällä.

15-vuotiaalla kuljettajalla ei ollut mopoauton ajo-oikeutta. Matkustajat olivat 14- ja 15-vuotiaita.

Poliisi epäilee kuljettajaa kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja liikennerikkomuksesta.

Mopoautossa saa olla korkeintaan yksi matkustaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Mannerheimin salonkivaunu töhrittiin Mikkelissä, spraymaali imeytyi ainutlaatuisen vaunun puupaneeleihin –  Museojohtaja: "Kyllä tässä aika suuri vahinko on tehty"

Someron tulipalossa pahoin palanut mies kuoli sairaalassa – naisystävää epäillään omakotitalon sytyttämisestä

Valtiovarainministeri Vanhanen: Uusia koronatukia yrityksille ei ole näkösällä

Kuiva alkukesä verottaa satoa – Lounais-Suomessa tilanne on erityisen kurja

Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymä sinetöi sote-sopimuksen Mehiläisen kanssa

Suomessa on todettu 22 uutta koronavirustartuntaa, ei uusia kuolemantapauksia –  Espoossa ilmennyt koronaa päiväkodissa ja hoivapalveluyrityksessä

Helsingin merialueelta löytyi osia ihmisruumiista –  MTV: Kyläsaaren rannalta löydettiin kaksi irtonaista jalkaterää

Uuteenkaupunkiin saapuneella rahtilaivalla useita koronatartuntoja –  yksi toimitetaan ambulanssilla tutkimuksiin, muu miehistö ei poistu laivalta

Alkoholiveroa voidaan korottaa jo ensi vuodeksi – viime vuonna Virosta tuotiin aiempaa enemmän mietoja ja vähemmän vahvoja juomia

Uutisanalyysi: Keskusta kaipaa johtajaa, joka osaa kasata joukot – "Meidän porukka on aika rikki ja olemme jakautuneet"

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.