Sellon ampuja rikkoi lähestymiskieltoa kahdesti

Poliisin mukaan Sellon ampuja rikkoi entisen naisystävänsä hakemaa lähestymiskieltoa kaksi kertaa. Nainen ilmoitti rikkomisista poliisille marraskuun puolivälissä.

Ampuja oli tuolloin soittanut hänelle yhden puhelun, johon nainen ei vastannut. Mies lähetti hänelle myös yhden tekstiviestin, joka ei ollut sisällöltään uhkaava.

Sellon kauppakeskusjohtaja Matti Karlsson on aiemmin kertonut, etteivät Sellon vartijat tienneet joukkosurmista epäillyn Ibrahim Shkupollin lähestymiskiellosta Prismaan.

Shkupollilla oli ollut keväästä lähtien lähestymiskielto muun muassa Sellon Prismaan.

Poliisin mukaan Shkupollin ex-naisystävä oli kuitenkin kertonut HOK-Elannon vartijoille lähestymiskiellosta. Yhtiön tiedon mukaan Prismassa oli ampumahetkellä 2 vartijaa.

Sello vastaa vartioinnista kauppakeskuksen yleisissä tiloissa. Prismalla on myös omat vartijat, jotka valvovat liikkeen sisätiloja.

Kauppakeskus Sello on huomenna auki normaalisti eilisestä ampumistragediasta huolimatta, kertoo kauppakeskusjohtaja Matti Karlsson. Ainoastaan surmapaikka Prisma pysyy suljettuna viikonlopun yli.

S-ryhmän kaupat hiljenivät uhrien muistoksi

Sellon tragedia ei saa lisätä rasismia