Seurakunnat varautuvat paperittomien hätämajoitukseen myös Itä-Suomessa

Kuopion hiippakunnan alueen seurakunnissa on varauduttu laittomasti maassa olevien, paperittomien majoittamiseen. Tuomiokapitulin kansainvälisen työn sihteeri Jukka Helteen mukaan suurin osa seurakunnista on tehnyt valmiussuunnitelman, jos esimerkiksi kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet tarvitsevat hätämajoitusta. Tiettävästi Itä-Suomessa ei ole vielä ollut tarvetta hätämajoitukselle.

– Osa seurakunnista on jo miettinyt tarkemmin toimintaketjuja ja etsinyt seurakunnan tiloja, kuten leirikeskuksia, joihin ihmisiä voidaan majoittaa. Joensuussa on myös puhelin, johon hädänalaiset voivat tarvittaessa soittaa.

Seurakunnat eivät kuitenkaan toimi yksin, sillä hätätapauksissa yhteistyötä tehdään viranomaisten ja kuntien kanssa. Laittomasti maassa olevat ovat kirkolle samanarvoisia ihmisiä kuin kuka tahansa muukin, Helle korostaa.

– Politiikassa tehdään omia päätöksiä, mutta kirkon periaate on auttaa ihmisiä heidän laillisuusstatuksesta tai taustastaan huolimatta. Yhtä lailla suomalaisille tarjotaan apua.

Kuopion Diakoniakeskuksen valmiuspäällikkö Seppo Marjanen sanoo, että monet kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet eivät ole jääneet Pohjois-Savoon.

– Hätämajoitus koskee enemmän suuria kaupunkeja. Monet kielteisen päätöksen saaneet ovat lähteneet etelään.

Helsingin seurakunnat aloittivat paperittomien majoittamisen kirkoissaan tällä viikolla.

Kuopion hiippakuntaan kuuluu seurakuntia Pohjois-Savosta, Pohjois-Karjalasta ja Kainuusta.