Kunta aikoo selättää tonttivajeen – "Kaavat olleet hyvin työläitä"

Siilinjärvelle on tulossa sekä kerrostalo- että pientalotontteja, joista molemmista on ollut niukkuutta.

– Tavoitteena on saada kaavavarantoa 3–5 vuodeksi. Vähän jäljessä ollaan. Nyt näyttää hyvältä, kaavoituspäällikkö Timo Nenonen arvioi.

Siilinjärvelle on noussut 1–2 kerrostaloa vuodessa, vaikka rakentamisessa on ollut muuten hiljaisempaa.

Tonttivaje on johtunut puuttuvista yleiskaavoista.

– Sen vuoksi asemakaavat olleet hyvin työläitä, ja osin ne ovat jopa jääneet odottamaan yleiskaavaa.

Asemakaavoja ilman yleiskaavaa on voitu tehdä ely-keskuksen luvalla. Aiemmin rakentamista mahdollistettiin hankekaavoilla.

– Ohjeellinen yleiskaavatarkastelu oli taustalla. Nyt ohjaus on tiukentunut.

Rakentaminen jakautuu lähinnä kirkonkylälle ja Etelä-Siilinjärvelle, jossa pääpaino on nyt Vuorelassa. Siellä kerrostaloasuntojen kysyntä jatkuu, koska ikääntyviä asukkaita luopuu pientaloistaan.

Yleiskaavassa on Vuorelantien siirto moottoritien varteen.

– Vuorelantien paikalle sopii nauhamainen kerrostalorivi 800–900 asukkaalle. Asemakaavaa valmistellaan.

Toivala kuuluu samaan yleiskaavaan.

– Siellä tehokkaampi rakentaminen on ajankohtaista ehkä vuonna 2025.

Nähtävillä olevassa kirkonkylän yleiskaavaluonnoksessa taataan kerrostalotonttien tarjonta 20 vuodeksi.

Rakennuspaikkoja tulee keskuskortteliin, Siilinlahdelle ja rautatieaseman seudulle, Ahmonlammen eteläpäähän, Päivärinteen alueelle Nilsiäntien varteen ja Mantun pesäpallokentän kohdalle.

– Mikäli pesäpallokenttä voidaan siirtää esimerkiksi Kuilun monttuun. Aloite siirrosta on tullut liikuntatoimijoilta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.