Silminnäkijät: Luulimme, että ilotulite räjähti

Kuuluu paukaus. Sitten toinen ja kolmas. Ihmiset katselevat epätietoisina ympärilleen - kukaan ei oikein tiedä, mistä äänet tulevat. Yksi arvelee ilotulitteeksi, toinen hyllyiltä putoaviksi tavaroiksi, kunnes ensimmäiset huomaavat maassa makaavan ihmisen ja paikalta aseen kanssa poistuvan miehen. Paniikki alkaa levitä.

Tilanne saattoi olla juuri tämän kaltainen uudenvuodenaattona pian aamukymmenen jälkeen espoolaisessa kauppakeskus Sellossa.

Risto ja Hanna Heiskanen olivat Prisman hedelmätiskillä, kun he kuulivat kovan pamauksen.

- Luulimme, että kuormalava putosi tai ilotulite räjähti. Näimme jonkun henkilökunnasta kaatuneena. Ohi meni mustiin pukeutunut mies, jolla oli isohko pistooli. Hän laittoi aseen povitaskuun ja meni kassojen läpi.

- Ampuja oli hyvin harkitun oloinen, kuvailee Sellossa työskentelevä Janne Hartikainen.

Lähtö ulos kauppakeskuksesta tapahtui äkkiä.

- Minulta jäivät kaikki ostokset kassalle ja autokin talliin. Kiireellä piti lähteä, kertoo Pentti Kaukonummi.

Sellon kauppakeskuksessa arvioidaan olleen tapahtuma-aikaan tuhansia ihmisiä.

S-ryhmän kaupat hiljenivät uhrien muistoksi

Sellon tragedia ei saa lisätä rasismia

Sellon ampuja oli lähiesimiehen mukaan pidetty työtoveri

Ministeriö: Shkupolli haki Suomen kansalaisuutta