Sipilä MTV:lle: Hallitukseen kolme uutta ministeriä, 300 miljoonaa euroa osaamiseen

Hallitus on päättänyt myöntää yli 300 miljoonan lisärahoituksen osaamiseen ja kehittämiseen, kertoo pääministeri Juha Sipilä (kesk.) MTV:lle.

Hänen mukaansa turvallisuuteen on tulossa noin 100 miljoonan euron lisärahoitus.

Hallitukseen tulee kolme uutta ministeriä. Sipilän mukaan kokoomus saa oikeusministerin ja perussuomalaiset kulttuuri- ja liikunta-asiat.

STT:n tietojen mukaan keskusta jakaa oman maatalous- ja ympäristöministerin salkkunsa.

Sipilän mukaan varhaiskasvatusmaksuihin tulee helpotuksia pienituloisille.

Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) kertoi Twitterissä, että opintotukeen tulee 75 euron huoltajakorotus.