Sipilä: Pakolaistilanne jo pahempi kuin taloustilanne

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) kertoo pitävänsä jo taloustilannetta pienempänä ongelmana kuin pakolaisten aiheuttamaa.

– Tilannetta seurataan tunti tunnilta, Sipilä sanoo.

Hänen mukaansa paine on kasvanut kovaksi pohjoisessa. Resursseja suunnataan nyt Tornion alueelle.

– Tilanne on otettu haltuun, Sipilä korostaa.

Sisäministeri Petteri Orvon (kok.) mukaan Suomeen odotetaan tänään 800–1 000:ta uutta pakolaista. Hän kertoo, että eilen pakolaisia saapui yli 500.

– Luvut ovat todella korkeita, Orpo arvioi.

Hän kertoo, että pakolaisille on järjestetty hätämajoitusta. Liikennevälineitä koskevat työnseisaukset ovat estäneet pakolaisten siirtymistä eteenpäin Torniosta.

STT

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Poliisi keskittää koko turvapaikkatutkinnan valmiusryhmän Tornion alueelle

KSML: Turvapaikanhakijat matkalla jalkaisin Jyväskylään

Neljä nuorta miestä otettu kiinni ulkomaalaisten majoitustilojen töhrimisestä Kiteellä

Hallitus vahvisti: Suomi valmis turvapaikanhakijoiden siirtoihin EU-maiden välillä

Pieksämäellä alkaa koulutus nuorille turvapaikanhakijoille

Tornion hätämajoituspaikkoja on jo avattu lakon takia

Kangasalle turvapaikanhakijoiden transit-keskus

Tänne mahtuu pakolaisia

Suomeen ollaan avaamassa järjestelykeskusta turvapaikanhakijoille

Suomi valmis ottamaan syyrialaisperheitä Saksasta