Sipilä Porissa: Kannatuksen lasku huolestuttaa, mutta enemmän se, saako hallitus lupaamansa tehtyä

Keskustan laskeva kannatus huolestuttaa, myönsi pääministeri Juha Sipilä puheenjohtajatentissä Porin SuomiAreenassa. Sipilän johtaman puolueen kannatus oli edelleen laskusuunnassa Helsingin Sanomien tuoreessa gallupissa. Sipilän mukaan tulevaa vaalitulosta enemmän huolta aiheuttaa kuitenkin se, saako nykyhallitus täytettyä lupaamansa tavoitteet.

Lue myös: HS-gallup: SDP:n kannatus nousi ylimmilleen kahteen vuoteen
 

Kannatusmittauksen kärjessä olevan SDP:n Antti Rinteen mukaan puolueessa ei vielä jaella ministerisalkkuja.

Mittauksena toisena oleva kokoomuksen Petteri Orpo nokitti sanomalla olevansa huolissaan SDP mahdollisesti kalliiksi tulevista vaalilupauksista, jos puolue pääsee tulevaan hallitukseen.

Vasemmistoliiton Li Andersson puolestaan muistutti, että nykyhallituksen on syytä pohtia, miksi oppositiopuolueiden kannatus nousee. Hänen mukaansa syynä on se, että hallitus on keskittynyt esimerkiksi hyvätuloisia suosiviin veronkevennyksiin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

HS-gallup: SDP:n kannatus nousi ylimmilleen kahteen vuoteen

Uusimmat

Kotimaa

Opiskelijaliittojen puheenjohtajat toivovat parempaa keskustelukulttuuria – Ammattiin opiskelevien liittoa johtava Elias Tenkanen odottaa tapaavansa Linnassa fanittamansa opetusministerin

Suomen ylioppilaskuntien liiton puheenjohtaja: Empatiakyvyn lisääminen auttaisi paremman keskustelukulttuurin luomisessa

Pitkän uran naiskiekon parissa tehnyt Tuula Puputti yllättyi kutsusta Linnan juhliin – kutsun sai myös MM-kultaa voittaneen cheerleader-joukkueen kapteeni

Helsingin poliisi on ottanut kiinni ainakin viisi, yksi kiinniotetuista sateenkaarilipussa

"Aika vakuuttunut olen siitä, että kutsu Linnaan ei tullut Temptation Islandin vuoksi" – radiojuontaja Harri Moisio pelkäsi ensin kutsun olevan väärennös

Supersiistijä halusi pukeutua käveleväksi mopiksi – Saana Tyni herättää keskustelua siivousalan arvostuksesta

Pelkän peruskoulun varaan jääminen on vähentynyt, mutta ei ole harvinaista

Informaatiosodan asiantuntija: "Poliittisesti herkkien aiheiden tutkijat joutuvat miettimään, haluavatko he puhua asioista omilla nimillään" – myös Linnaan kutsutut päätoimittajat korostavat tiedon merkitystä

"Kaksi kertaa luin kirjeen ja mietin, onko tämä totta" – huoltajalegenda Gunnar Yliharju haluaa edustaa Linnan juhlissa koko ammattikuntaansa

Reserviläisliitto paheksuu Venäjän valheellisia tulkintoja talvisodan syttymisestä

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.