Sipilä hallitusneuvotteluista: Kaikki on vielä auki –  Rinteen mukaan menoja ei tarvitse lähteä leikkaamaan yhtään

Keskustan puheenjohtajan Juha Sipilän mukaan mitään asioita ei hallitusneuvotteluissa ole vielä saatu sovituksi, vaan kaikki on edelleen auki.

Sipilä ei halunnut kommentoida tiedotusvälineille hallitusneuvotteluiden vetäjän Antti Rinteen (sd.) arvioita siitä, että nyt neuvoteltavana olevan uuden hallituksen ei tarvitse lähteä leikkaamaan menoista.

–  Kaikki on vielä auki. Katsotaan, mikä on lopputulos. Ei tässä ole vielä mitään kerrottavaa, Sipilä sanoi toimittajille eduskunnassa keskustan ryhmäkokouksen jälkeen.

Sipilän mukaan neuvotteluissa päästiin sunnuntaina ja maanantaina hyvin eteenpäin.

–  Nyt ovat ne ratkaisevat päivät – tänään, huomenna ja ylihuomenna – miten tämä rupeaa tästä kääntymään, Sipilä sanoi.

–  Parhaamme yritämme joka päivä Säätytalolla, mutta hurjan paljon on auki olevia asioita, isoja sellaisia.

Sipilä kiisti tiedot siitä, että sote-ratkaisusta olisi syntynyt hallitusneuvotteluissa yhteisymmärrys.

–  Mikään asia ei ole vielä sovittuna, Sipilä sanoi.

Pisimmällä hallitusneuvotteluissa Sipilän mukaan ollaan ulko- ja turvallisuuspolitiikassa ja Eurooppa-asioissa.

Rinn e: Menoista ei tarvitse leikata

Hallitusneuvotteluiden vetäjän Antti Rinteen (sd.) mukaan nyt neuvoteltavana olevan uuden hallituksen ei tarvitse lähteä leikkaamaan menoista. Hänen mukaansa hallitus voi käyttää merkittävästi lisää rahaa sekä pysyviin menolisäyksiin että investointiluontoisiin menoihin.

Rinne sanoi hallitusneuvotteluissa todetun, että menoja ei tarvitse lähteä leikkaamaan yhtään.

–  Vaan me lähdemme rakentamaan sellaista tulevaisuutta, jossa jokainen suomalainen voi kokea, että eriarvoisuus suomalaisessa yhteiskunnassa vähenee, että saadaan tehtyä investointeja tulevaisuuteen, jolloin Suomi pärjää 2030-luvulla, Rinne sanoi aamulla Helsingin Säätytalossa, jossa hallitusneuvottelut jatkuvat tänään.

Valtion varat, velat, verotus ja muut talouskysymykset ovat kiristäneet viime päivinä ilmapiiriä hallitusneuvotteluissa. Eilen tunteita kuumensi keskustelu muun muassa siitä, miten kalliit ratahankkeet rahoitetaan.

Hallitusneuvottelut katkesivat maanantaina aamupäivällä toviksi, kun vasemmistoliitto riitautti hallitusohjelman tulopuolen. Puolue ei halua, että hankkeita rahoitetaan myymällä lisää valtion omaisuutta, keskusta taas vastustaa lisävelkaa.

–  Tilanne on ratkaistu, vakuutteli Rinne (sd.) maanantaina Säätytalosta poistuessaan.

Hän ei kuitenkaan kertonut, miten sopu löytyi.

Helsingin Sanomien tietojen mukaan puheenjohtajat olisivat päässeet alustavaan sopuun siitä, että uusiin pysyviin menoihin olisi tarkoitus käyttää hallituskaudella noin miljardi euroa. Lisäksi 1,5–2 miljardia laitettaisiin väyliin ja tutkimukseen. Tutkimukseen tästä olisi ilmeisesti tulossa vain 500 miljoonaa euroa.

HS:n mukaan nämä maksettaisiin pääosin myymällä mittavia määriä valtion osakeomistuksia.

Kiander: Viiden prosentin lähdevero pienentäisi eläkevarojen sijoitustuottoa

Hallitusneuvotteluissa olevilla puolueilla on monia menolisäyspaineita. Työllisyyden hilaaminen ylöspäin on usein kestovastaus menolisäysten rahoittamiseen. Menolisäyksiä voidaan rahoittaa myös säästöillä muualta budjetista, joidenkin verojen kiristyksillä tai lisävelkaantumisella.

Esimerkiksi keskustan kynnyskysymyksiin on kuulunut, että julkisen talouden tasapainoon vuonna 2023 pitää sitoutua ja yrittäjien ja yritysten verotusta ei saa kiristää.

Talouslinjasta voikin ennakoida käytävän suurimmat väännöt, kun kirikierros hallitusneuvotteluissa lähestyy. Erityisen herkkää on veroruuvin kanssa, josta etsiskellään paikkausta menolisäyksille.

Hallitusneuvotteluissa on ollut esillä muun muassa osinkojen lähdeverotus, josta on käyty julkisuudessa kipakkaa keskustelua.

Viimeksi tänään Ilmarisen yhteiskuntasuhdejohtaja Jaakko Kiander arvioi blogissaan, että viiden prosentin lähdevero pienentäisi eläkevaroille saatavaa sijoitustuottoa noin 150 miljoonaa euroa vuodessa. Kianderin mukaan tämän kompensoimiseksi eläkemaksuja tulisi korottaa 0,2 prosentilla tai vaihtoehtoisesti leikata eläkkeitä 0,7 prosentilla.

Kianderin mukaan ylimääräinen maksupaine ei ole mieluisa uutinen tilanteessa, jossa alentuneen syntyvyyden vuoksi eläkejärjestelmään on muodostumassa muutoinkin merkittäviä maksunkorotuspaineita.

–  Maksupaineiden purkamiseksi joudutaan pikemminkin etsimään keinoja, joilla sijoitustuottoja ja rahoitustasapainoa voitaisiin parantaa, Kiander kirjoittaa.

"En ole ihan varma, onnistuuko perjantaihin mennessä"

Lähestyvät EU-vaalit ja vaalitentit pitävät puolueiden puheenjohtajat kiireisinä.

–  Puheenjohtajien aikataulusta en ole ihan varma, että onnistuuko perjantaihin mennessä tätä kokonaisuutta lyödä kasaan, täytyykö käyttää viikonloppua. Sitten taas viikonlopussa on erilaisia asioita, jotka vievät aikataulua puheenjohtajilta, Rinne sanoi.

Näyttääkö siltä, että hallitusohjelma ei valmistu perjantaiksi?

–  En osaa sanoa vielä, mikä on lopputulos. Tavoitteena on edelleen se, että perjantaina valmistuu, Rinne sanoi.

Hänen mukaansa tänään käydään läpi talousasioita ja monia muita asioita puheenjohtajapöydässä.

–  Kaikissa pöydissä käydään pöytien omia ratkaisuesityksiä hallitusohjelman sisällöksi, Rinne kertoi.

Rinne sanoi aamulla käydyn keskustelun perusteella, että ainakin ehdoton enemmistö neuvottelupöydistä saa tänään valmiiksi omat mietintönsä hallitusohjelmaan liittyen.

–  Hyvin todennäköisesti viimeistään huomenna aletaan kasaamaan puheenjohtajien kesken hallitusohjelmaa näiden pöytien tuloksista, hän sanoi.

Rinne totesi, että on varmaan asioita, joita pitää vielä puheenjohtajapöydässä ratkoa.

–  Minusta näyttää aikataulun suhteen erittäin hyvältä, Rinne sanoi.