Sipilä on valmis lisäämään ministereiden määrää

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) on valmis lisäämään ministerien määrää. Sipilä kertoo STT:lle, että jokainen hallituspuolue voi halutessaan jakaa oman yhdistelmäsalkkunsa, jolloin uusia ministereitä voisi olla yhdestä kolmeen.

Sipilä sanoo, että on ehdottanut yhdistelmäsalkkujen jakamista hallituskumppaneilleen jo syyskuussa.

Työ- ja oikeusministeri Jari Lindström (ps.) sanoi aiemmin muun muassa Demokraatissa, että hänen työtaakkansa kahden salkun ministerinä on kohtuuton. Sipilän mukaan oikeus- ja työministerin työkuorma on ollut pidempään nähtävissä.

Professori: Sipilän ministeri-ilmoitus voi liittyä myös perussuomalaisiin

Uupunut Lindström myöntää: "On tämä liian raskasta"

Lindström ei asetu ehdolle perussuomalaisten puheenjohtajaksi