Sipilän Intian-matkasta ja Chempoliksesta tehty yhteensä 13 kantelua

Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) Intian-matkasta on tehty oikeuskanslerille kuusi kantelua. Vireillä on myös kaksi kantelua, jotka koskevat Fortumin sijoituksia teknologiayhtiö Chempolikseen, Oikeuskanslerinvirastosta kerrotaan. Eduskunnan oikeusasiamiehellä taas on käsittelyssä Sipilästä viisi kantelua, jotka liittyvät Chempolikseen.

Intian-matka nousi esille tällä viikolla, kun Iltalehti kertoi Sipilän edistäneen vierailulla lastensa osittain omistaman Chempoliksen liiketoimia. Yle kertoi Fortumin sijoittaneen yhtiöön viime syksynä yli kuusi miljoonaa.