Sipoon epäillyn murhan mahdollinen motiivi on poliisin mukaan pettymys ja katkeruus entisen työpaikan ajoilta

Poliisi pääsi Sipoon murhasta epäillyn jäljille käyttäen salaisia pakkokeinoja torstaina iltapäivällä, kertoo Sipoon murhatutkinnan tutkinnanjohtaja Mikko Minkkinen. Salaisia pakkokeinoja ovat muun muassa televalvonta, ja telepäätelaitteen eli esimerkiksi puhelimen sijaintitietojen hankkiminen.

Lue myös: Sipoon kuollut murhaepäilty oli koulutukseltaan ydinfyysikko
 

Minkkinen ei kerro pakkokeinoista tarkemmin.

Helsingin Kasarmikadulla ylimmän kerroksen asunnossa asunut epäilty teki itsemurhan poliisioperaation päätteeksi ammuttuaan ensin kolme laukausta oven läpi kohti poliiseja. Kun poliisi meni asuntoon sisälle, etsitty löytyi sieltä kuolleena. Poliisi ei ampunut tilanteessa laukauksia.

Poliisin eristysnauhalla yli vedetyssä ovessa oli kolme reikää ja ylhäältä alas asti johtava sahan jälki. Pari rappusta alempana oli sahanpurun seassa sokka.

Asunnosta löydetty mies oli asunnon ainoa asukas. Epäillyllä ja uhrilla on yhteistä historiaa. He olivat samaan aikaan töissä eläkevakuutusyhtiö Ilmarisessa. Poliisi on kuullut myös Ilmarisessa töissä olleita henkilöitä.

– On tullut tällaisia viitteitä, että on jäänyt Ilmarisen ajoilta jotain tällaista pettymystä ja henkilökohtaista katkeruutta. Näitähän pitää vielä esitutkinnassa selvittää. Emme ole päässeet häntä kuulustelemaan.

Epäilty oli aktiivinen reserviläinen ja hänellä oli poliisin mukaan useita luvallisia aseita.

Uhrin ja epäillyn työskentelystä yhtä aikaa Ilmarisessa kertoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat.

Uhri löytyi heinäkuun lopulla 

Poliisi sai ilmoituksen Sipoosta yksityisasunnosta kuolleena löytyneestä 49-vuotiaasta miehestä heinäkuun 24. päivä. Murhan epäillään tapahtuneen edellisenä iltana.

Minkkisen mukaan teossa ovat täyttyneet molemmat murhanimikkeen edellytykset, eli suunnitelmallisuus ja raakuus. Poliisi on ottanut tapaukseen liittyen kiinni kolme henkilöä, joita on kuulusteltu viimeksi tänä aamuna.

– Tätä on suunniteltu pidemmän aikaa. Meillä on sellaista näyttöä tässä. Meillä oli vielä useampi tutkintalinja eilen, mutta nyt alkaa näyttää siltä, että Kasarmikadulle päättyvä tutkintalinja on kaikkein vahvin. Nyt selvitellään vielä sitä, onko tutkintalinjoilla liityntäpintaa toisiinsa. Nyt alkaa entistä enemmän näyttämään siltä, että näillä ei ole liityntää. Vaikuttaa koko ajan vahvemmin siltä, että tässä on ollut yksi tekijä.

Poliisi selvittää edelleen, milloin epäilty ja uhri ovat olleet viimeksi tekemisissä toistensa kanssa.

Sipoon kuollut murhaepäilty oli koulutukseltaan ydinfyysikko

Poliisi: Kasarmikadun kohdehenkilö kuoli

IS: Helsingin Kasarmikadun poliisioperaatio saattaa liittyä Sipoon murhatutkintaan