Hevostellen jättisuosioon - sisarusten blogilla tuhansia lukijoita

Kuopiolaiset Tiia ja Pinja Suomalainen ovat oman alansa valtakunnan julkkiksia. Vaikka suurin osa suomalaisista ei ole sisaruksista kuullutkaan, ainakin tyttöjen ja nuorten naisten hevospiireissä he ovat tunnettuja ja ennen kaikkea suosittuja.

Keväällä Tampereella järjestetyillä Suomen suurimmilla hevosmessuilla tytöt jakoivat faneilleen nimikirjoituksia ja ottivat heidän kanssaan yhteiskuvia. Tunnin putkeen.

– Hevostapahtumissa suurin osa kävijöistä tuntuu tunnistavan meidät, Pinja myöntää.

Kuuluisuuden salaisuus ovat kaksikon kirjoittamat blogit, joilla on tuhansia lukijoita kuukausittain. Lukijat ovat tulleet vuosien mittaan tasaiseen tahtiin, mutta suosio on silti yllättänyt kaksikon.

– Emme ikinä ajatelleet, että blogeistamme tulisi näin suosittuja. Aluksi tuntui, että satakin lukijaa on jo hirveän paljon, Tiia kertoo.

Tiia keskittyy blogissaan pelkästään hevosiin ja niiden ympärillä pyöriviin aiheisiin. Pinja puolestaan kirjoittaa lifestyle-blogissaan Lilli-ponin lisäksi myös omasta elämästään ylipäätään.

– Joka päivä jolloin ratsastaa, keksii kirjoitettavaakin. Ei ole oikeastaan sellaista hetkeä, ettei olisi jotain postattavaa, Pinja tuumii.

Lukijavirran kasvu on ollut voimakasta. Nykyään Tiian blogilla on jopa 40 000 yksilöityä kävijää kuukaudessa. Samoissa numeroissa pyörii muuten Helsingin Sanomien viime vuonna Suomen parhaaksi bloggaajaksi valitseman Jukka Kemppisen blogin lukijamäärät. Pinjallakin lukijoita on kuukaudessa noin 15 000. Kirjoittelu alkoi nelisen vuotta sitten, kun tyttöjen kotitilalle hankittiin Voitto-hevonen.

Sisarukset olivat liikkeellä oikeaan aikaan, sillä vielä tuolloin hevosaiheiset blogit olivat vähissä.

– Oltiin siinä mielessä ehkä muita edellä, Tiia pohtii.

Tällä hetkellä Tiian Voitto kotiin -blogi on Suomen luetuin hevosaiheinen blogi.

Blogin päivittämisestä on ollut hyötyä myös koulun suhteen.

– Vuosien varrella kirjoittaminen on kehittynyt paljon ja siitä on tullut palautetta myös koulusta, Pinja kertoo.

Kesällä Tiia laski käyttäneensä blogiinsa aikaa 17 tuntia viikossa. Pinja kertoo olevansa bloginsa äärellä pari tuntia päivittäin.

– Kesälomalla tuli kirjoitettua päivittäin, mutta nyt koulu vie niin paljon aikaa, ettei joka päivä ennätä, Tiia kertoo.

Eikä kaikki aika kulu suinkaan kirjoitteluun ja kommentteihin vastaamiseen. Valokuvat ovat erittäin olennainen osa molempien blogeja.

– Haluan tehdä sellaisia kirjoituksia, joissa on myös kuvia mukana. Jos ei ole hyviä kuvia, en halua kirjoittaakaan, Tiia sanoo.

– Osa blogin seuraajistakin saattaa olla kiinnostuneempi kuvista kuin itse teksteistä, Pinja huomauttaa.

Omalle lukijakunnalleen sisarukset tuntuvat olevan kuin idoleita. Jokainen postaus kerää peräänsä kymmenittäin kommentteja. Monet kommentoijista kertovat pitävänsä tyttöjä esikuvinaan.

Sisaruksista paistaa yritteliäisyys. Blogiensa suosion avulla molemmat ovat saaneet myös yhteistyökumppaneita. Uusimpana aluevaltauksena he ovat perustaneet Blogitalli-portaalin, jonka alle on koottu Suomen suosituimpia hevosblogeja.

Ei siis ihme, että blogimaailma täyttää ison osan vapaa-ajasta.

– Seuraan varmaan yli sataa blogia. En lue lehtiä, vaan niiden sijaan blogeja, Tiia selvittää.

– Blogien kautta pystyy seuraamaan samanikäisten ihmisten elämää ja omiin harrastuksiin liittyviä asioita, Pinja huomauttaa.

Tiia ja Pinja Suomalaisen blogit löytyvät osoitteesta http://www.lillivoitto.fi/ ja http://bonbonponi.blogspot.fi/

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.