Slovenia vaatii Suomelta yhä selvitystä lahjussyytöksistä

Slovenian hallitus vaatii edelleen, että Suomen hallitus selvittää Patrian lahjussyytösten taustat. Maan mukaan syytösten vakavuus velvoittaa Suomea tekemään kaiken mahdollisen jo lähipäivinä, vaikka hallitus ei lähtökohtaisesti olekaan vastuussa tiedotusvälineiden toiminnasta.

Ylen MOT-ohjelmasta tuohtunut maa lähetti Suomelle toisen nootin tänään. Maan ulkoministeriö selvitti nootin sisältöä lehdistötiedotteella.

Ensimmäinen nootti saapui eilen, ja ulkoministeriö vastasi siihen kirjallisesti aiemmin tänään. Suomen vastaus Slovenialle on ollut yksinkertainen - valtio ei voi vapaassa maassa puuttua tiedotusvälineiden toimintaan, ja lisäksi asian käsittely on juridisesti kesken.

Ulkoministeri Alexander Stubb (r.) keskusteli asiasta pitkällisesti Slovenian ulkoministerin Dimitrij Rupelin kanssa, kun molemmat ministerit osallistuivat EU-kokoukseen Ranskan Avignonissa.

Stubb sanoi kuitenkin ymmärtävänsä, että asiasta on noussut kohu Sloveniassa juuri vaalien alla, ja että asiaa käytetään kampanjoinnissa.