Sofia Kontron koko lapsuus meni voimistellessa

Pian 17-vuotiaasta klassikkalaisesta Sofia Kontrosta välittyy ilo. Hän on Savon Sanomien nuorten toimituksen uusimpia jäseniä.

– Harrastuksekseni lasken muotipainotteisen blogini, jonne teen myös videoita. Sisällön tuottaminen vie aikaa, kun täytyy ottaa kuvia ja kirjoittaa tekstiä. Aloitin myös hiljattain valokuvauskurssin, Kontro kertoo.

Hän on myös toimittajana koulunsa lehdessä, sekä nyt mukana nuorten toimituksen toiminnassa.

– Innostuin lähtemään mukaan koulun lehden ohjaajan vinkistä. Ajattelin tämän hyödyllisenä kokemuksena tulevaisuutta varten.

Kontro kertookin journalistina toimimisen olevan eräs hänen monista unelmistaan. Aiempia ammattihaaveita on ollut monia:

– Olen halunnut vuorotellen laulajaksi, näyttelijäksi, malliksi ja ammattivoimistelijaksi. ”Oikeasta ammatista” en ole koskaan unelmoinut kunnolla, Kontro nauraa.

Kontrolla on pitkä historia voimistelijana.

– Koko lapsuus meni lajin parissa, Kontro tarkentaa.

Kirjoittamisesta Kontro innostui lukiossa kiinnostavien aiheiden myötä. Ala-asteella kirjoittaminen ei ollut Kontrosta yhtä mieluisaa väkinäisten ja tylsien aiheiden takia.

– Kivointa on kirjoittaa mielipidepohjaisia tekstejä, Kontro kertoo.

Kirjoittaja kuuluu Savon Sanomien nuorten toimitukseen.